Kansainvälinen solidaarisuuspäivä fasisminvastaisille vangeille lauantaina 25. heinäkuuta 2015

Antifasistit taistelevat niitä vastaan, jotka – hallituksissa tai kaduilla – pyrkivät alistamaan meidät fasismille ja äärioikeistolaiselle nationalismille. Muslimivastainen, juutalaisvastainen, maahanmuuttajavastainen ja rasistinen kiihkoilu yltyy kaikkialla maailmassa. Antifasistit kohtaavat eturintamassa tämän taantumuksellisen politiikan. Me emme unohda taistelun kulussa vangittuja tovereitamme.

Kansainvälinen solidaarisuuspäivä fasisminvastaisille vangeille 25.7. sai alkunsa vuonna 2014 solidaarisuuspäivänä australialaiselle Jock Palfreemanille, joka on vangittuna Bulgariassa kahden romanimiehen puolustamisesta fasististen jalkapallohuligaanien hyökkäykseltä. Ryhmät eri puolilla maailmaa tarttuivat toimeen: mielenosoituksia, varainkeruuta bulgarialaisten vankien yhdistykselle, kirjeiden kirjoittamista Jockille sekä yleistä tiedotusta romaniväestön ahdingosta.

Vuonna 2015 haluaisimme laajentaa solidaarisuuspäivän koskemaan kaikkia fasisminvastaisia vankeja ympäri maailman. Kannustamme ryhmiä suunnittelemaan sopivia tapahtumia – kirjeiden kirjoittamista, mielenosoituksia, rahankeruuta tai muuta toimintaa – sekä keskittymään niihin vankeihin ja asioihin, jotka ovat ryhmille paikallisesti merkittävimpiä.

Alla on luettelo fasisminvastaisista vangeista. Pyydämme ilmoittamaan sähköpostilla puuttuvien antifasistivankien tiedot ja sen, millä kielillä heille voi kirjoittaa.

No Pasaran!
Kunnes kaikki ovat vapaita!

Lähetä vankipäivitykset, ilmoitukset paikallisista tapahtumista ja lisättävistä ryhmien allekirjoituksista osoitteeseen

LISTA TUKENSA ILMAISEVISTA RYHMISTÄ:

LUETTELO ANTIFASISTIVANGEISTA:

EUROOPPA

Valko-Venäjä

Roman Bogdan
Roman Bogdan pidätettiin 15. huhtikuuta 2015 osana valtion pitkäaikaista antifasistien vainoa Brestissä, joka sai alkunsa antifasistien ja fasistien välisestä tappelusta 8. toukokuuta 2013. Romania uhkaa jopa viidentoista vuoden vankeustuomio joukkohuliganismista ja aserikkeistä.

Romanille voi kirjoittaa venäjäksi tai yksinkertaisia lauseita englanniksi.

Osoite:
Roman Bogdan
224030
Brest
ul. K. Marksa, 86,
SIZO-7
BELARUS

Dzmitry Stsyashenka
Dzmitry Stsyashenka pidätettiin 4. lokakuuta 2013 väitetystä osallisuudestaan antifasistien ja uusnatsien väliseen tappeluun Brestissä 8. toukokuuta 2013. Yksi natsi joutui tappelun päätteeksi sairaalaan. Dzmitryä syytettiin myös toisesta, kesällä 2013 tapahtuneesta tappelusta uusnatseja vastaan. Hänet tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen. Vuonna 2014 tuomiota lievennettiin vuodella.

Dzmitrylle voi kirjoittaa venäjäksi tai yksinkertaisia lauseita englanniksi.

Osoite:
Dzmitry Stsyashenka
224030
Brest,
ul. K. Marksa, 86,
SIZO-7
BELARUS

Dzmitry Zvan’ko
Dzmitry Zvan’ko pidätettiin väitetystä osallisuudesta antifasistien ja uusnatsien väliseen tappeluun Brestissä 8. toukokuuta 2013, josta yksi natsi päätyi sairaalaan. Hänet pidätettiin seuraavana päivänä neljän muun kanssa, kun poliisi teki kotietsintöjä tunnettujen antifasistien asunnoissa. Dzmitry jätti syyttäjälle valituksen henkisestä ja fyysisestä pahoinpitelystä pidätysaikana. Häntä syytettiin ryhmähuliganismista ja vakavasta ruumiillisesta pahoinpitelystä, joista hänelle vaadittiin jopa kymmenen vuoden vankeustuomiota. Dzmitry tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan, mutta hänen maksettuaan noin 4000 euroa vahingonkorvauksia tuomiota lievennettiin vuodella.

Dzmitrylle voi kirjoittaa venäjäksi tai yksinkertaisia lauseita englanniksi.

Osoite:
Dzmitry Zvan’ko
225295
Brestskaya oblast Ivatsevichi
p/b 20 IK-22
Volchi Nory
BELARUS

Bulgaria

Jock Palfreeman
Jock Palfreeman on australialainen fasisminvastainen poliittinen vanki Bulgariassa. Hän kärsii 20 vuoden vankeustuomiota uusnatsihuligaanin sangen salaperäisestä kuolemasta. Jalkapallohuligaani kuului kahden romanimiehen kimppuun Sofiassa vuonna 2007 hyökänneeseen ryhmään. Jock riensi romanien apuun joutuen itse hyökkäyksen kohteeksi. Bulgarialainen esivalta teki kaikkensa taatakseen, ettei Jock saisi reilua oikeudenkäyntiä. Tuomion tultua viranomaiset kielsivät vastoin omia sitoumuksiaan häneltä siirron suorittamaan loput vankeudestaan Australiaan lähemmäksi perhettään. Jock haluaa hänelle osoitetut lahjoitukset lähetettäväksi bulgarialaisten vankien yhdistykselle, johon hän kuuluu ().

Jockille voi kirjoittaa englanniksi tai bulgariaksi

Osoite:
Jock Palfreeman
Sofia Central Prison
21 General Stoletov Boulevard
Sofia 1309, BULGARIA


Venäjä

Aleksandr Kolchenko
Aleksandr Kolchenko (Aleksandr Koltšenko) pidätettiin useiden muiden kanssa Krimillä 17. toukokuuta 2014. Venäjän viranomaiset syyttivät häntä osallistumisesta ”terroristiryhmään”, joka suunnitteli räjäytyksiä Ikuisen tulen muistomerkin ja Leninin patsaan läheisyydessä Simferopolissa sekä sabotoi rautateitä ja voimalinjoja. Aleksandrin väitetään myös tehneen kaksi tuhopolttoa huhtikuussa, Yhtenäinen Venäjä -puoluetta ja Krimin venäläisyhteisö -nimistä järjestöä vastaan. Hänet siirrettiin Moskovaan ja häntä pidetään ankarissa oloissa. Hänen asianajajansa on määrätty pysymään vaiti ja heiltä on kielletty perustavanlaatuiset oikeudet puolustaa Kolchenkoa. Häntä uhkaa 15–20 vuoden tuomio vankityöleirillä.

Venäläiset viranomaiset väittävät, että Aleksandr kuuluu Oikeaan sektoriin, ukrainalaiseen äärioikeistolaiseen nationalistijärjestöön. Aleksandrin sukulaiset ja ystävät kuitenkin vahvistavat, ettei hänellä ei ole mitään yhteyttä ryhmään. Sitä paitsi Aleksandr on antifasisti ja anarkisti, joka on johdonmukaisesti vastustanut nationalistisia liikkeitä Krimillä jo joutunut aktivistina jatkuvien fasistihyökkäysten kohteeksi. Esimerkiksi murhatusta fasisminvastaisesta journalistista Anastasia Baburovasta kertovan elokuvan näytöksen jälkeen Aleksandr joutui 30 veitsin aseistautuneen natsin hyökkäyksen kohteeksi.

Tapauksen varsin poliittisen luonteen vuoksi Aleksandrin oikeuskulut ovat korkeat, noin 850 euroa kuukaudessa. Rikostutkinta on langettanut raskaan rahallisen taakan paikallisille Anarkistisen mustan ristin ryhmille, mistä johtuen tukea toivotaan varainkeruussa ja tiedonvälityksessä. Voitte tehdä lahjoituksia PayPalilla osoitteeseen tai pankkitilille (kysy lisätietoja samasta sähköpostiosoitteesta).

Osoite:
Kolchenko Aleksandr Aleksandrovich, (born 1989),
Lefortovskiy val, 5, p/b 201
111020 Moscow
RUSSIA

Pyydämme ottamaan huomioon seuraavaa: Moskovan anarkistinen musta risti huomauttaa, että englanninkielisiä kirjeitä hyväksytään harvoin venäläisiin vankiloihin, joten kirjoitathan vain venäjäksi (kokeile käännösohjelmaa) tai lähetä vain valokuvia ja postikortteja.


Alexey Sutuga
Alexey Sutuga (Aleksei Sutuga) on pitkän linjan anarkisti ja antifasisti, joka pidätettiin 5. huhtikuuta 2014 tappelusta äärioikeistolaisten kanssa Moskovassa. Hänet tuomittiin 30. syyskuuta 2014 kolmeksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi vankilaan väitetystä osallisuudestaan tappeluun.

Alexeyn tuomio liittyy kuitenkin aikaisempaan tapaukseen huhtikuulta 2012, jolloin hänet pidätettiin väitetystä osallistumisesta tappeluun punk/hardcore -konsertissa Moskovassa 17. joulukuuta 2011. Yhteenotto alkoi, kun äärioikeistolaiset järjestysmiehet provosoivat yleisöä. Konsertti päättyi tappelun takia ennen aikojaan, mutta järjestysmiehet yrittivät ottaa yleisön joukosta panttivankeja ja uhkasivat kutsua nationalistisia jalkapallohuligaanikavereitaan kostamaan. Yleisö vastusti ja järjestysmiehet ampuivat kumipäällysteisillä luodeilla. Siitä huolimatta järjestysmiehet tehtiin vaarattomiksi ja lähetettiin sairaalaan. Syytteet Alexeyta ja useita muita vastaan vedettiin lopulta pois tammikuussa 2014 Sotšin talviolympialaisten aattona osana yleistä armahdusta, joka toimeenpantiin julkisuustemppuna Vladimir Putinin aloitteesta.

Osoite:
Aikaisemmin tänä vuonna Alexey siirrettiin vankilaan Irkutskiin Siperiaan. Odotamme varmistusta hänen uudesta osoitteestaan.

Pyydämme ottamaan huomioon seuraavaa: Moskovan anarkistinen musta risti huomauttaa, että englanninkielisiä kirjeitä hyväksytään harvoin venäläisiin vankiloihin, joten kirjoitathan vain venäjäksi (kokeile käännösohjelmaa), tai lähetä vain valokuvia ja postikortteja.

Ruotsi

Joel Almgren
Joel Almgren tuomittiin viideksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi siitä, että hän puolusti paikallisyhteisön Tukholmassa järjestämää rasisminvastaista mielenosoitusta raakaa natsihyökkäystä vastaan 15. joulukuuta 2013. Fasistisia pahoinpitelyitä ja kouluissa tapahtunutta natsipropagandan levitystä vastaan pidettyyn rauhanomaiseen mielenosoitukseen hyökkäsi puukoin, kepein ja lasipulloin varustautunut joukko Ruotsin militanteimman natsiryhmän jäseniä. Paikalla olleet antifasistit puolustivat mielenosoitusta ja monet heistäkin loukkaantuivat.

Joelilla on sakkoja yli 4080 dollarin edestä, ja hänen tukijansa pyytävät apua rahan kerääämiseen. Ryhmään saa yhteyden alla olevasta nettiosoitteesta.

Joelille voi kirjoittaa ruotsiksi tai englanniksi.

Osoite:
Joel Almgren
KVA Tidaholm
Skogsholmvägen
522 85 Tidaholm
SWEDEN

Linus Soinjoki
Linus Soinjokea syytettiin ja hänet tuomittiin toimista, jotka liittyvät hänen osallisuuteensa fasisminvastaiseen liikkeeseen Ruotsissa. Linus sai 14 kuukautta vankeutta, jota hän on suorittanut toukokuun puolivälistä 2015.

Linusille voi kirjoittaa ruotsiksi tai englanniksi.

Osoite:
Linus Soinjoki
KVA Västervik Norra
Box 248 593 23
Västervik
SWEDEN

POHJOIS-AMERIKKA

Yhdysvallat

Luke O’Donovan
Uudenvuodenaattona 2013 Luke O’Donovan osallistui kotibileisiin Reynoldstownin kaupunginosassa Atlantassa, Georgiassa. Luken nähtiin tanssivan ja suutelevan muiden miesten kanssa juhlissa. Myöhemmin illalla häntä nimiteltiin homofobisesti, ja hänen kimppuunsa hyökättiin joukolla. Luke yritti paeta, jolloin useiden silminnäkijöiden mukaan 5–12 miestä kävi hänen päälleen potkien häntä päähän ja vartaloon ilmeisesti tarkoituksenaan tappaa hänet. Lukea kutsuttiin hintiksi ennen hyökkäystä ja sen aikana, jolloin häntä ja viittä muuta henkilöä puukotettiin. Luke vangittiin ja hän sai syytteet viidestä törkeästä pahoinpitelystä hengenvaarallisella aseella ja yhdestä murhanyrityksestä.

Luken oikeudenkäynti tuli päätökseensä 12. elokuuta 2014, kun hän hyväksyi neuvotellun ratkaisun. Hän myöntyi sinä päivänä alkaneeseen kahden vuoden vankeustuomioon ja sitä seuraavaan ankaraan ehdonalaiseen. Tuomari myös karkotti Luken Georgian osavaltiosta ehdonalaiskaudeksi.

Lukelle voi kirjoittaa englanniksi.

Osoite:
Luke Patrick O’Donovan
#1001372271
Washington State Prison
P.O. Box 206
Davisboro, GA 31018
USA

Jason Hammond
Jason Hammond tuomittiin vuoden 2015 tammikuussa 41 kuukaudeksi vankeuteen osuudestaan järjestäytyneeseen suoraan tuomintaan valkoisen ylivallan ryhmittymää vastaan.
Vuonna 2012 ryhmä rasisteja ja valkoisen ylivallan kannattajia järjesti Valkoisen nationalistisen taloushuippukokouksen Chicagon lähiössä Tinley Parkissa. Keskilännen antifasistiset ja antirasistiset ryhmät uhmasivat kokoontumista ja hajottivat sen menestyksellisesti rehdillä nujakalla. Tapahtumien jälkimainingeissa viisi antifasistia pidätettiin. Heidät nimettiin Tinley Parkin viisikoksi. Viisikko tuomittiin jopa kolmen vuoden vankeuteen, mutta heidät on sittemmin vapautettu. Jason pidätettiin myöhemmin ja hän on viimeinen tämän tapauksen takia yhä vankilassa oleva.

Jasonille voi kirjoittaa englanniksi.

Osoite:
Jason Hammond, M50190
P.O. Box 500
Vandalia, IL 62471
USA


Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

8 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

8 years ago
1