Antifasisti Oleg Serebrennikovin viesti Venäjältä

Hei! Olen 32-vuotias Oleg Serebrennikov ja asun Venäjälla Izhevskissa. Olen vuodesta 2001 lähtien aktiivisesti osallistunut antifasistiseen ja anarkistisen liikkeen toimintaan Izhevskissa ja Venäjällä. Olen toiminut mm. "Autonominen Toiminta" liikkeessa vuosina 2005-12 ja koordinoin vuosia paikallisryhmäämme. Koko tuon ajan natsit ja poliisi ovat estäneet minua elämästa normaalia elämää: olen kohdannut useita hyökkäyksiä ja saanut paljon uhkauksia ja pelottelua uusnatseilta. Kaiken lisäksi paikallispoliisi yritti aloittaa rikosoikeudenkäynnin minua vastaan.

Tarvitsen nyt apua ja tukea, koska minulla on ollut jo kymmenen vuotta vakavia terveysongelmia tietyn natsien hyokkäyksen seurauksena.

Olen aina ollut sitoutunut antifasistiseen toimintaan ja ihmisoikeustyöhön kotikaupungissani.

Olen neuvonut aktivisteja ja tavallisia kansalaisia heidän oikeuksistaan ja vapauksistaan poliisin niitä loukatessa ja olen järjestänyt työpajoja aiheesta 'kuinka "käyttäytyä" poliisien kanssa'. Olen organisoinut myös lukuisia antifasistisia aktiviteetteja kaduilla kuten esim. mielenosoituksia ja marsseja, sekä erilaisia kulttuuritapahtumia. Journalistina otin selvää ja seurasin paikallisista äärioikeistolaisia ryhmiä, ilmiannoin heitä heidän rikoksistaan eri ihmisiä vastaan, sekä informoin ihmisiä näiden ryhmien laittomista aktiviteeteista.

Siitä lähtien, kun aloitin ihmisoikeustoimintani, olen ollut ongelmallisessa tilanteessa sisäministeriön edustajien ja uusnatsististen ryhmien kanssa.

23.2.2004, Tsetsenian sodan vastaisen protestin jälkeen, minua vastaan hyökkäsi noin 20 uusnatsia aseistautuneena metalliputkien ja veitsien kanssa. He pahoinpitelivät minut, jonka seurauksena sain vakavan vamman päähäni ja olin useita tunteja tajuttomana. Sen jälkeen vietin enemmän kuin kolme kuukautta eri sairaaloissa, mutta ongelmat ja oireet aivovauriooni liittyen eivat ole kadonneet. Jotkut uusnatsit, jotka olivat osallisina hyokkäykseen "vierailivat” useita kertoja luonani sairaalassa ja uhkasivat tappaa minut, jos en jätä tapauksen tutkintaa sikseen. Sairaalassa minulle diagnosoitiin aivoruhje ja aivoverenvuoto.

Yksi hyokkääjista oli Jan Krasnovski, kuuluisan venäläisen asesuunnittelijan Mikhail Kalshnikovin pojanpoika. Hanen vaikutusvaltaiset sukulaisensa painostivat lääkäreitä ja tekivat kaikkensa, jotta en saisi kunnollista hoitoa. Koska hoitoni oli alun alkaen laadultaan huonoa, terveysongelmistani tuli lopulta kroonisia.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen kärsinyt pahoista päänsäryistä, pyörtyilystä, joidenkin aivotoimintojen vajaavaisuudesta (huonosta muistista ja muistinmenetyksesta), heikkoudesta ja väsymyksesta. Tavanomaiset asiat, kuten kaupassakaynti ja käveleminen saavat minut uupuneeksi. Poliisien ja uusnatsien taholta tulevasta jatkuvasta psykologisesta paineesta (puhelimen salakuuntelu, valvonta, tekaistut rikossyytteet) olen pahasti masentunut.

Minua on hoidettu 2-3 kertaa vuodessa eri sairaaloissa ja klinikoilla kymmenen vuoden ajan vamman saannin jälkeen, mutta terveyteni on silti vakavasti heikentynyt. Koska olen jatkuvasti hoidon alaisena sairaaloissa ja tarvitsen lääkehoitoa en ole kykeneva ottamaan vastaan pysyvää työtä taikka maksamaan hoidoistani. Rehellisesti sanuttuna tunnen oloni huomattavasti heikommaksi.

Hoito jota tarvitsen on hyvin kallista, jopa enemman kuin 3000 euroa vuodessa. Ja koska olen varaton, en pysty maksamaan omasta hoidoistani. Joskus saan rahallista tukea erilailsilta antifasistisilta ryhmiltä ja se on luonnollisesti ollut todella tarkeää ja hyödyllistä. Nyt olen todellakin rahallisen tuen tarpeessa, en pysty enää tällä hetkella itse järjestämään itselleni tarvittavaa hoitoa. Olen kiitollinen kaikesta avusta jota pystytte antamaan.

Jos haluatte kysya jotain tai tarvitsette tarkennusta, olkaa hyva ja kirjoittakaa sähköpostiini: 

Parhain terveisin, Oleg Serebrennikov

 

Alla Olegin tilitiedot:

Bank account holder: Oleg Serebrennikov
Address of the account holder: 21 – Apt.124, 10 Let Oktyabrya Str.,
Izhevsk, 426011, Russia.
Account number: 40817978608040002069 (Euro)
Bank name and address: Alfa-Bank, 27 Kalanchevskaya Str, Moscow, 107078,
Russian Federation
SWIFT: ALFARUMM

Correspondent Bank of Benificiary’s Bank:
COMMERZBANK AG, Franfurt am Main
SWIFT: COBADEFF
Acc. With corresp / Bank № 400886894501EUR

 

Olegia voit myös tukea Moskovan Anarkistisen Mustan Ristin kautta. Alla maksuohjeet:

You can also transfer money for treatment via Paypal address Oleg

Also you can make a money transfer for Serebrennikov of Oleg through bank and other accounts of the Anarchist Black Cross Moscow

Bank accounts (write please "donation for Serebrennikov Oleg" or "donation for Oleg")

FOR EURO
Beneficiary bank: Alfa-Bank Moscow, Russia SWIFT code: ALFARUMM Beneficiary account number: № 40817978004230006660 Beneficiary full name: MIRYASOVA OLGA ALEKSANDROVNA

FOR DOLLARS
Beneficiary bank: Alfa-Bank Moscow, Russia SWIFT code: ALFARUMM Beneficiary account number: № 40817840204230006802 Beneficiary full name: MIRYASOVA OLGA ALEKSANDROVNA

You may donate to us to the following internet purse:

Yandex.Money Яндекс.Деньги 41001188576819 (system only works in Russian language, instructions in in )

Our Paypal is

Please note that currently for our Paypal account, withdrawing in euro is free of cost, but in order to withdraw dollars, they must be converted to euros with internal exchange rate of paypal which means almost 10% losses - that is a lot of money and even Western Union may be more cheap.

 

 

Add new comment

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

3 years ago
1
Антти Раутиайнен

Ukrainan tilanne on läpeensä synkkä. Ainoa asia mikä siinä on huvittanut minua on että natseja on mukana sotimassa rintaman molemmin puolin. Eli natsit tappavat toinen toisiaan. Tämäkään ei huvittanut minua enää sitten kun ymmärsin...

3 years ago
1