Kupoli

Antifenix-kampanjan puhujatilaisuus Helsingissä

antifenix tuki paidat solidaarisuus

Kupolissa (Mannerheimintie 5 b 7. krs) sunnuntaina 2.10. 

AMR:n kutsumana tulee Antifenix -kampanjasta puhuja Helsinkiin! Keskustelun teemoina antiautoritäärien tilanne Tsekeissä, kuinka reagoida valtion harjoittamaan repressioon sekä solidaarisuus! Tilaisuudet myös Tampereella, Turussa ja Jyväskylässä (katso esimerkiksi takku.net).

Ruoka tarjoillaan klo 16, alustus + keskustelu sen jälkeen.
Menu päivitetään myöhemmin!

Tervetuloa!

Fenix ei noussut tuhkasta

La 23.4 Häiriöitä-luento: Anarkiaa kasareilla ja ysärin alussa

Ovet auki 16:00, luennon alku 16.15

Miten talonvaltaus, pienlehdet, mielenosoitukset ja muu kansalaistoiminta toteutettiin 1980-luvun ja 1990-luvun alun Suomessa ja mitä niillä saatiin aikaan? Mukana ollut kansalaisaktivisti Kaide kertoo ison yhteiskunnallisen muutoksen aikakauden alkamisajoista. Horke Lavento kertoo, millaista oli löytää anarkismi 80-luvun Kymenlaaksossa ja kuinka 80-luvun Suomessa anarkismi alkoi olla muutakin kuin outoa käytöstä tai terrorismia. Miten Suomen Anarkosyndikalistiliitto perustettiin ja miten luotiin ensimmäisiä yhteyksiä anarkisteihin ulkomailla?

Su 10.4 Häiriöitä-luento: Toimittajat luokkavallan puolustajina

Uuden ylioppilastalon  Mannerheim-salissa. Ruokaa tarjolla 16:00, luennon alku 16:30

Emilia Kukkala ja Pontus Purokuru kertovat kirjastaan Luokkavallan vahtikoirat: Miten suomalaiset toimittajat auttavat eliittiä pysymään eliittinä.

Toimittajat päästävät ääneen eniten niitä, joilla on varallisuutta ja vaikutusvaltaa. Tiedotusvälineissä mieluummin säilytetään vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa kuin pyritään muuttamaan sitä. Suomessa on suuri joukko ihmisiä, joiden kokemusta media ei esitä tai tavoita millään tavalla.

La 26.3 Häiriötä-luento: Feminismin tulo anarkistiliikkeeseen - Anarkofeministiliitto Peppi ja muut feministiryhmät 1990-luvun aktivistiliikkeessä

Ovet auki 16:00, luennon alku 16.15

1990-luvun anarkistinen toiminta oli vahvasti miesten organisoimaa. Suomen anarkistiliitto SAL, Kapinatyöläinen- lehti, solidaarisuusmielenosoitukset ja paneelit olivat varsin pitkälti miesten käsissä. Kokouksissa äänessä olivat lähinnä miehet. Erityisesti helsinkiläinen puna-anarkismi nojasi vahvasti työväenliikkeen perinteisiin, johon kuuluivat kyllä ylevät puheet naisten oikeuksista, mutta käytännön tasolla varsin perinteiset sukupuoliroolit.

Su 13.3: Tortilloita ja elokuva

Tortilloita ja elokuva (Häiriöitä-luento peruttu)

 

Häiriöitä-luento aiheesta oikeus turvapaikkaan ja antirasistinen toiminta on peruttu puhujan esteen vuoksi. 

 

Sen sijasta tarjoillaan tortilloita ja papupaistosta, ja näytetään fiktiivinen elokuva joka käsittelee taiteilijoiden elämää kapitalistisen ja rasistisen järjestelmän 

paineissa 90-luvun Yhdysvalloissa. 

 

Ruokaa tarjolla 16:00, elokuva 16:30

 

Häiriöitä-luento La 27.2 Anarkismi ja demokratia

Lauantaina 27.2 Uuden Ylioppilastalon Kupolissa, Mannerheimintie 5 B 7. Kerros. Ovet auki klo 18, luento klo 18.15

Demokratiaa pidetään itsestäänselvyytenä, mutta sillä mitä nykyään pidetään demokratiana ei ole juuri mitään yhteistä antiikin Kreikassa kehitetyn alkuperäisen ajatuksen kanssa. Kuinka näin on päässyt käymään? Mikä on imperatiivinen mandaatti ja miksi se on kielletty Suomen perustuslaissa? Onko demokratian käsite lopullisesti pilattu vai voiko sen pelastaa – vai oliko se virhe alunperinkin? Luennon pitää Antti Rautiainen.

Häiriöitä-luento La 30.1 Taloudellinen vai poliittinen järjestäytyminen — vai molemmat? Anarkismi ja ammattiliitot

Lauantaina 30.1 Uuden Ylioppilastalon Kupolissa, Mannerheimintie 5 B 7. Kerros. Ovet auki klo 18, luento klo 18.15

Suomen ammattiliittoja on jo lähes sadan vuoden ajan leimannut poliittisten puolueiden välinen valtataistelu. Ranskassa 1900-luvun alussa syntynyt vallankumouksellinen syndikalismi pyrki eroon puolueiden välisestä kiistelystä ammattiliittojen sisällä. Vallankumous oli tarkoitus saavuttaa yksinomaan taloudellisen kamppailun keinoin ilman kamppailua poliittisesta vallasta. 

24.1. HKI: Vankitukikeittiö

Helsingin ja Vantaan Anarkistiset mustat ristit järjestää yhteistyössä vegaanisen vankitukikeittiön Kupolissa sunnuntaina 24. tammikuuta klo 16 alkaen.

Ohjelma on vielä auki, mutta ainakin luvassa on postikorttien ja kirjeiden kirjoittamista vangeille. Sinun ei tarvitse kuin kirjottaa kortti tai kirje ja lähetämme sen puolestasi valitsemallesi vangille! Paikalla saa myös tukea postin kirjottamiseen mikäli se tuntuu aluksi hankalalta.

Menu sisältää ainakin perunamuusia. Päivitykset Facebook-tapahtumassa.

Suositushinta ruoasta 3-5e

21.2. HAMR:n vankitukikeittiö: A.R.A.P ja Kiralina

Helsingin Anarkistisen mustan ristin ja A-ryhmän helmikuisen vankitukikeittiön vieraina kolme aktivistia Saksassa toimivista ryhmistä Against repressions, Against Prisons ja Kiralina.
A.R.A.P.in päätarkoituksena on kerätä tietoa vankiloista ja alistamisesta ja jakaa niitä mm. nettisivujensa kautta.
Kiralina tekee käytännön avustustyötä keräämällä ja lähettämällä paketteja vankilassa oleville naisille.

Puhujien omin sanoin:

Vankitukikeittiö

Syksyn viimeisessä HAMR:n & A-ryhmän vankitukikeittiössä kirjoitetaan uuden vuoden tervehdyksiä vangeille! Menussa pizzaa, myös gluteenitonta, lisäksi tuttuun tapaan salaattia ja jälkkäriä.

Tälläkin hetkellä vankiloissa ympäri maailmaa istuu kymmeniä anarkisteja ja antiautoritäärejä ja on tärkeää kertoa heille etteivät ole yksin ja unohdettuja!

Häiriöitä-luento Su 17.1. Anarkiaa Suomessa vuonna 1917

Venäläisiä anarkisteja Suomessa 1917

Helsingissä sunnuntaina 17. tammikuuta, Uuden Ylioppilastalon Kupolissa, Mannerheimintie 5 B 7. Kerros.

Ruokaa tarjolla 16:00, luennon alku 16:30

Miten Venäjän vallankumous maaliskuussa 1917 vaikutti Suomessa? Miksi pörssitalolla mellakoitiin, ja miksi esivalta lopulta hajotti kansankokoukset elokuussa? Tämä on kertomus vuodesta, jona kaikki tuntui olevan mahdollista. Tilaisuus on toinen osa suomalaisen anarkismin historiaa käsittelevää luentosarjaa.

Vankitukikeittiö eläinoikeusvangeille

Su 29.11. HAMR ja toverit järjestävät eläinoikeusvankien tukikeittiön klo 16-18.

Luvassa tietoa eläinten oikeuksien puolustamisen takia kiveen sisään joutuneista, mahdollisuus kirjoittaa tukipostia ja muutakin materiaalia poliittista vangeista.

Menussa on egyptiläistä koshar-linssipataa riisillä, vihersalaattia ja jälkiruokaa.

Tervetuloa!

Vankitukikeittiö Kupolissa

Ruoka tarjoillaan klo 16 alkaen. Tapahtumassa infoa Kolchenkon ja Sentsovin sekä Tamara Solin tapauksista. Paikanpäällä mahdollisuus kirjoittaa vangeille. Tervetuloa!

Tila ei ikävä kyllä ole esteetön.

MENU
Linssipihvejä perunamuussin kera
Viher-kaalisalaatti
Omenapiirakka

Kahvia, teetä, leipää yms.

 

Helsingin Anarkistinen musta risti & A-ryhmä

Kupoli, Mannerheimintie 5B, 7.krs

LA‭ ‬23.5.‭ ‬Häiriöitä-luento:‭ ‬Öljyn poliittinen talous nyt

Kupolissa (Mannerheimintie 5 B, 7.krs.). Ovet auki klo‭ ‬18:00,‭ ‬luento klo‭ ‬18:15.

Miksi öljyn hinta laski yhtäkkiä‭? ‬Entä miksi hinnan lasku ei ole hyvä asia‭? ‬Ja mikä vielä kummenpaa:‭ ‬miksi myös hinnan nousu olisi pahaksi‭? ‬Tere Vadénin esitys käsittelee näennäistä ristiriitaa:‭ ‬sekä öljyn hinnan lasku että nousu ovat haitallisia globaalille taloudelle.‭ ‬Samalla tarkastellaan öljypelin hyötyjiä ja kärsijöitä,‭ ‬sekä sivutaan pääasiallisia‭ "‬salaliittoteorioita‭"‬.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

4 years ago
1
Антти Раутиайнен

Ukrainan tilanne on läpeensä synkkä. Ainoa asia mikä siinä on huvittanut minua on että natseja on mukana sotimassa rintaman molemmin puolin. Eli natsit tappavat toinen toisiaan. Tämäkään ei huvittanut minua enää sitten kun ymmärsin...

4 years ago
1