Add new comment

Kalifornian vangit vaativat kidutuksen lopettamista 60 päivän nälkälakolla

Neljäkymmentä kalifornialaisvankia kieltäytyi kiinteästä ruoasta yli kahdeksan viikon ajan, tuhannet syömälakkoilivat lyhyempiä aikoja ja yhteensä 30 000 vankia osallistui tähän roturajat rikkoneeseen ehkä historian suurimpaan vankilaprotestiin.

Syömälakko alkoi heinäkuussa kun vangit kyllästyivät odottamaan parannuksia, joita sortovalta lupasi tehdä edellisen syömälakon seurauksena. Parannusten sijaan kytät tekivät vankien oloista yhä paskamaisemmat.

Vankien päävaatimuksina oli ryhmärangaistusten lopettaminen, vasikointiin kannustamisen lopettaminen eristyssellin uhalla, parempi ruoka ja helpotukset eristettyjen vankien oloihin. Kuuluminen yhteenkin yli tuhannesta ryhmästä, jotka kytät ovat leimanneet jengeiksi johtaa eristysrangaistukseen, vankilaan vankilan sisällä, pieneen 24h loistevalaistuun betonikoppiin josta pääsee vain reiluksi tunniksi ulos per päivä. Eristysrangaistusta käytetään yleisesti myös vankiasianajajien ja aktivistien rankaisemiseksi. Monet vangit ovat viettäneet näissä oloissa, joita pidetään muualla maailmassa kidutuksen muotona, vuosikymmeniä. Vasikoimiskäytännön vuoksi eristysselliin on joutunut vankeja vain, jotta vasikka olisi välttänyt oman eristyksensä.

Laajaa huomiota kerännyt nälkälakko lopetettiin 5.9. kun valtio lupasi tarkastaa käytäntönsä (kolmatta kertaa). Vangit uskovat, että tällä kertaa oloihin saadaan parannuksia.

Slideshare-esitys ja nälkälakon aikajana

Lue lisää Kalifornian nälkälakosta.

Video – Kalifornian vankien nälkälakko

 

 

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

8 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

8 years ago
1