Helsinki ilman natseja – nyt ja aina!

Хельсинки без нацистов

Kutsumme kaikki itsenäisyyspäivänä 6.12.2019 Helsinkiin rakentamaan maailmaa, jossa ei ole tilaa äärioikeistolle.

Kuluneena vuonna miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat ryhtyneet kamppailuun ilmaston puolesta nuorten johdolla, vaatineet kansalaisoikeuksiaan ja nousseet uhmaamaan fasismia, autoritäärisiä hallintoja sekä kapitalismia. Samaan aikaan Suomessa äärioikeiston aktiivisuus kaduilla on vähentynyt muutaman vuoden takaisista viikoittaisista mielenosoituksista pääosin muutaman ihmisen surkuhupaisaksi uhoiluksi.

Itsenäisyyspäivänä järjestettävällä 612-kulkueella äärioikeisto pyrkii elvyttämään vuoden aikana marginalisoitunutta toimintaansa ja pitämään yllä vuosittaista mielenosoitusperinnettä.

Me emme halua antaa äärioikeistolle yhtäkään onnistumisen kokemusta tänä vuonna. Kehotamme kaikkia sorrosta ja syrjinnästä vapaata yhteiskuntaa tavoittelevia ihmisiä täyttämään Helsingin kadut kanssamme.

Maltillisen isänmaalliseksi naamioidun 612-kulkueen äärioikeistolaiset järjestäjät ja osallistujat ovat nykyään yleisesti tiedossa. Alkuvuodesta kriminalisoitu natsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike oli aloitteellinen ensimmäisen kulkueen järjestämisessä vuonna 2014 ja on osallistunut tunnuksineen marsseille siitä lähtien. Marssin järjestäjiin kuuluu yhtä lailla myös Suomen Sisun ja Perussuomalaisten aktiiveja, ja kulkueisiin on osallistunut puoluejohtaja Jussi Halla-ahon lisäksi muitakin tunnettuja perussuomalaisia.

Oikeistopopulismista avoimeen fasismiin liukunut Perussuomalaiset on kannatusmittausten mukaan yhä Suomen suurin puolue. Sen jäseniä on osallistunut useisiin äärioikeiston tapahtumiin, ja antisemitistiset salaliittoteoriat leviävät heidän keskuudessaan aina puoluejohtoa myöten. Samaan aikaan myös kokoomuspoliitikot toistavat äärioikeistolaista retoriikkaa muun muassa niin sanotusta väestönvaihdoksesta. Fasismin vastaista kamppailua ei voi myöskään erottaa taistelusta ilmastonmuutosta vastaan, ja Suomessa irvokkaimmat ilmastonmuutoksenkieltäjät löytyvät juuri perussuomalaisista. 

Vaikka 612-kulkueen osallistujamäärä on jo laskussa, meidän on osoitettava konkreettisesti, että äärioikeiston aallonharja on taittunut ja poliittiset tuulet ovat kääntyneet niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Voimme ottaa mallia feministisen vallankumouksensa hedelmiä puolustavien kurdien sitkeästä vastarinnasta jihadisteja ja Turkin Nato-armeijaa vastaan. Lisäksi myös muualla Lähi-idässä, Latinalaisessa Amerikassa, Aasiassa ja eri puolilla maailmaa aina Kataloniaa myöten on nähty fasismin ja autoritääristen hallintojen vastaisia kansannousuja viimeisten kuukausien aikana.

Ota liput ja banderollit sekä ystävät, sukulaiset ja työkaverit mukaan ja tulkaa kanssamme osoittamaan, että oikeudenmukaisempaa maailmaa tavoittelevien ihmisten voima on fasisteja vahvempi myös Suomessa!

Mielenosoitukseen ei toivota puoluetunnuksia, valtioiden lippuja tai muita autoritarismia edustavia tunnuksia.

Tapahtuman tarkempi aika ja paikka ilmoitetaan mahdollisimman pian.
Tapahtuman järjestää Helsinki ilman natseja -koalitio.
 

FB: 
Twitter: 
WWW: 
   

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

8 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

8 years ago
1