Add new comment

Solidaarisuudenosoitus Koltšenkolle ja Sentsoville

Osallistuimme kansainväliseen anarkistivankien tukiviikkoon kiertämällä tänään lauantaina 29.8.2015 muutaman ihmisen voimin Helsingissä vaatimassa vapaaksi pitkät vankilatuomiot saaneita Aleksander Koltšenkoa ja Oleg Sentsovia.

Alla jakamamme lentolehtisen teksti, joka oli suomeksi, englanniksi ja venäjäksi.

- Helsingin Anarkistinen musta risti

 

Koltšenko ja Sentsov vapaaksi!

Aleksander Koltšenko tuomittiin kymmeneksi ja Oleg Sentsov kahdeksikymmeneksi vuodeksi vankilaan. Heitä kumpaakin syytettiin ”terroriteoista” sekä ”kuulumisesta terroristiseen yhteisöön.”

Koltšenko, krimiläinen anarkisti, yhteiskunnallinen aktivisti ja antifasisti siepattiin FBS:n (entisen KGB:n) toimesta muiden krimiläisten aktivistien kanssa. Häntä pidettiin poliittisena panttivankina Lefortovon vankilassa, Moskovassa tuomioonsa saakka. Aleksander on osoittanut kiistatta antifasistisen kantansa jo monien vuosien ajan, mutta hän on silti mielivaltaisesti syytettynä ”Oikeaan sektoriin” kuulumisesta. Oikea sektori (Pravomu Sektoru) on Ukrainan radikaalioikeiston organisaatio, jonka todellista roolia Ukrainan tapahtumissa Venäjän virallinen propaganda on liioitellut kohtuuttomasti.

Oikeusjuttu Aleksander Koltšenkoa sekä kansalaisaktivisti ja elokuvantekijä Oleg Sentsovia vastaan — tutkijat niputtivat heidät samaan ”terroristiryhmään” - on poliittinen. Koko juttua pidetään osana Venäjän Krimin haltuunottokampanjaa, mihin kuuluu sorto kaikkia niitä kohtaan, jotka eivät noudata uutta auktoriteettia. Kampanjan on tarkoitus pelotella Krimin asukkaita ja estää kaikki vastarinta niemimaalla. Monien ihmisten on täytynyt lähteä Krimiltä, koska heidän henkensä ja vapautensa olivat uhattuina.

On tärkeää levittää tietoa tästä tapauksesta. Meidän täytyy sanoutua irti kaikista voimista, jotka tukevat Venäjän nationalismin aggressiivista levittäytymistä, vaikkakin he peittävätkin sen ”vasemmistolaisella” tai ”anti-imperialistisella” retoriikalla. Putinin hallinto voi vallan hyvin ilman sympatiaasi, parempi säästää ne niille, jotka ovat joutuneet sen uhreiksi.

Kukaan ei ole vapaa ennen kuin kaikki ovat!

  1. Aleksander Koltšenkosta suomeksi http://wiki.avtonom.org/fi/index.php/Aleksandr_Kolt%C5%A1enko ja https://avtonom.org/fi/news/vankitukikahvila-2410-vapaus-aleksander-koltsenkolle

  2. Kansainvälinen solidaarisuuskampanja (englanniksi): https://avtonom.org/en/news/join-international-solidarity-campaign-alexander-kolchenko

AttachmentKoko
Image icon sentsov1.jpg337.56 KB
Image icon sentsov2.jpg480.77 KB
Image icon sentsov3.jpg470.49 KB
Image icon sentsov4.jpg450.98 KB
Image icon sentsov5.jpg444.45 KB
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

9 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

9 years ago
1