Add new comment

Häiriöitä-luento 25.10: RabRab esittäytyy

Sunnuntaina 25. lokakuuta Häiriöitä-luento järjestetään poikkeuksellisesti Pasilan Rauhan asemalla (Veturitori 3) osana varjokirjamessuja. Kupolissa ei ole kansankeittiötä. 



RabRab on taidetta ja politiikkaa käsittelevä julkaisu joka ilmestyi ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Ensimmäisessä julkaisussaan he määrittelivät itseään näin: "Uuden lehden motiivina on tunkeutua olemassaolevalle (taide)kentälle. RabRab yrittää selvittää ilmaisutapoja, joiden uskomme olevan välttämättömiä erilaisten taiteellisten käytäntöjen muotoutumisessa. Syy tähän kumpuaa pakonomaisesta tarpeesta vastustaa kaikkein taantumuksellisimpia ja epäkiinnostavimpia asioita taiteessa: fenomenologisia, mystisiä epäpoliittisia, funktionalistisia, populistisia, nationalistisia ja nurkkakuntaisia suuntauksia."

Tapahtuma facebookissa:

Varjokirjamessujen koko ohjelma löytyy täältä: 

Häiriöitä on avoin sarja luentoja ja keskustelutilaisuuksia yhteiskunnan, filosofian, historian, talouden ja vastarinnan risteyskohdissa. Tiedämme jo, ettemme voi enää elää kuten ennen, mutta emme tiedä miltä tulevaisuus näyttää. Toiset tarrautuvat menneisyyteen, mutta me haluamme vain ymmärtää sitä. Ja alkuarvon pieni häiriö voi johtaa järjestelmän aivan toisenlaiseen tilaan.

Häiriöitä-luentojen puhujat ovat suomalaisia ja kansainvälisiä antiautoritäärisiä tutkijoita ja aktivisteja. Luentoja voi seurata myös internetissä (reaaliaikaisesti ja tallenteena) osoitteesta.

Tilaisuudet järjestää yhteistyössä A-ryhmä ja AutOp. Ohjelma on osanottajien itsensä luoma, jos haluat osallistua tai ottaa yhteyttä muuten vain, kirjoita osoitteeseen .

Lapset ovat oletusarvoisesti tervetulleita kaikkiin A-ryhmän tapahtumiin! 

Seuraa A-ryhmän sivua () tai ryhmää () facebookissa, jos haluat pysyä ajan tasalla tulevista tapahtumista!

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

8 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

8 years ago
1