Häiriöitä - luentosarja: Wisconin kapina vuonna 2011

Helsingissä 3. maaliskuuta Ylioppilastalon Kupolissa, Mannerheimintie 5 B 7. Kerros, klo 16 (ruokaa tarjolla klo 15)

 

Muutamaa kuukautta ennen kuin Occupy-liike sytytti valtavan vastarinnan aallon Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa, sadat tuhannet opettajat, julkisen sektorin työntekijät, opiskelijat ja muut kansalaiset liittyivät joukkoliikkeeseen, joka vastusti Wisconsinin kuvernöörin Scott Walkerin ajamia anaria ammattiyhdistysliikkeen vastaisia lakeja helmikuussa 2011. Samaan aikaan kun Egyptin asukkaat vyöryivät Tahririn aukiolle uhmaamaan Mubarakin hallintoa, jopa satatuhatta mielenosoittajaa valtasi Wisconsinin pääkaupungin kadut viikkojen ajaksi.

Yhdysvalloissa ei oltu vuosikymmeniin nähty mitään vastaavaa - mielenosoittajat valtasivat osavaltion parlamentin ja barrikoivat itsensä sen sisään samaan aikaan kun paikalliset ammattiliitot julistivat Yhdysvaltain ensimmäisen yleislakon lähes sataan vuoteen. Yliopistolla työskentelevien jatko-opiskelijoiden järjestö jopa sai vastaan Tahrir-aukiolta tilatun pizzalähetyksen solidaarisuuden osoituksena.

Ammattiyhdistysten ja Demokraattisen puolueen ylin johto päättivät kanavoida tyytymättömyyden vuoden pituiseen erottamiskampanjaan, jonka tarkoitus oli erottaa kuvernööri kansanäänestyksellä. Tämä päättyi traagiseen epäonnistumiseen. Aktivistit oppivat paljon tästä epäonnistumisesta, ja opetukset otettiin huomioon tapahtumia seuraavissa protestiliikkeissä, kuten Occupy-liikkeessä ja taannoisessa Chicagon opettajien lakossa.

Keegan Elmer otti osaa protesteihin ja esitelmöi tapahtumista silminnäkijän näkökulmasta. Hän toivoo, että Wisconsinin protestit tarjoavat esimerkin sosiaalisten liikkeiden voimasta, ja tarjoaa keskustelun aiheen sosiaalisten kamppailujen strategiasta ja taktiikasta.

(Aiemmin ilmoitettu Stevphen Shukaitis joutui peruuttamaan)

Naamakirjassa: https://www.facebook.com/?ref=logo#!/events/416910335064523/

Häiriöitä on avoin sarja luentoja ja keskustelutilaisuuksia yhteiskunnan, filosofian, historian, talouden ja vastarinnan risteyskohdissa.

Tiedämme jo, ettemme voi enää elää kuten ennen, mutta emme tiedä miltä tulevaisuus näyttää. Toiset tarrautuvat menneisyyteen, mutta me haluamme vain ymmärtää sitä. Ja alkuarvon pieni häiriö voi johtaa järjestelmän aivan toisenlaiseen tilaan.

Häiriöitä-luentojen puhujat ovat suomalaisia ja kansainvälisiä antiautoritäärisiä tutkijoita ja aktivisteja. Luentoja voi seurata myös internetissä (reaaliaikaisesti ja tallenteena) osoitteesta http://bambuser.com/channel/A-ryhma.

Tilaisuudet järjestää yhteistyössä Helsingin Yliopiston A-ryhmä ja AutOp. Ohjelma on osanottajien itsensä luoma, jos haluat osallistua tai ottaa yhteyttä muuten vain, kirjoita osoitteeseen a-ryhma@riseup.net.

Avtonom.org/A-ryhma

 

Add new comment

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

8 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

8 years ago
1