Kuopataan Frontex, ei ihmisiä!

Keskiviikkona 16.10. klo  11 sisäministeriöllä, Kirkkokatu 12. 

Italian rannikolla Lampedusan saaren edustalla hukkui 363 ihmistä 3. lokakuuta. Pääosin Somaliasta ja Eritreasta lähtöisin olevat siirtolaiset joutuivat merihätään, mutta lähistöllä olleet rannikkovartioston alukset eivät saapuneet ajoissa paikalle. Paikallisten kalastajien mukaan rannikkovartiosto kieltäytyi osallistumasta pelastustoimiin.

Miksi rajavartijat toimivat näin? He toteuttivat johdonmukaisesti EU:n rajapolitiikkaa.

EU toimii Välimerellä jatkuvasti kansainvälistä merioikeutta vastaan. Siirtolaisia maihin kuljettavia aluksia, myös kalastajia, uhataan sakkorangaistuksilla. EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexin ja kansallisten rajavartijoiden toimintaa ei käytännössä valvota lainkaan.

Frontexia johtaa suomalainen Ilkka Laitinen, joka on nyt Lampedusan tapahtumien jälkeen ryhtynyt vaatimaan lisäresursseja rajavalvontaan. Samoin on tehnyt Suomen sisäministeri Päivi Räsänen.

Juuri liian tiukka rajavalvonta pakottaa siirtolaiset purjehtimaan meren yli lautoilla tai salakuljettajien kyydissä. EU:n käyttöönottamat tiukemmat rajavalvontatoimet ovat johtaneet siihen, että siirtolaisten on pakko ottaa riskejä, kun helpommat reitit Eurooppaan on tukittu.

Rajavalvonta ei pysäytä siirtolaisuutta, vaan johtaa Lampedusan kaltaisiin tragedioihin. Ihmiset lähtevät liikkeelle, koska he eivät voi elää mahdottomissa olosuhteissa. Liikettä ei voi pysäyttää millään määrällä kontrollia eikä millään Frontexille myönnetyillä lisärahoilla.

Lampedusa voitaisiin kenties oppia jotain. Se voisi olla järjettömän ja epäinhimillisen politiikan viimeinen leposija. Haluammeko olla tukemassa sisäministeri Räsäsen ja muiden EU:n sisäministerien vaatimaa politiikkaa, joka rankaisee vapaasta liikkuvuudesta kuolemalla tai vankilalla?

Välimeri ei kaipaa lisää Frontexin valvontaa, vaan puolueettomia tarkkailijoita. Vaadimme EU:ta lopettamaan rajakontrollin.

Kokoonnumme ensi keskiviikkona klo 11 Sisäministeriölle Rhythms of Resistance -rumpuryhmän tahdittamana. Ministeriöltä jatkamme puolilta päivin Kolmen sepän aukiolle. Tule osoittamaan tukesi paperittomille! Kuopataan Frontex, ei ihmisiä!

Vapaa liikkuvuus -verkosto, A-ryhmä, Antirasismi X, Somaliland Youth

Facebook: https://www.facebook.com/events/221290791371502/

Add new comment

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

8 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

9 years ago
1