Solidaarisuutta Fergusonin kapinalle Helsingissä 29. elokuuta

Tule osoittamaan tukesi Fergusonin rasismin ja poliisiväkivallan vastaisille protesteille!

Paikallinen poliisi murhasi 18-vuotiaan Michael Brownin Yhdysvaltain Missourissa, Fergusonin pikkukaupungissa 9.8. Brown oli aseeton ja hänet ammuttiin poliisin rutiinipysäytyksen yhteydessä.

Riippumattoman kuolinsyytutkinnan mukaan Browniin osui vähintään kuusi luotia. Silminnäköijöiden mukaan ennen kuolemaansa Brown piti käsiään ylhäällä aseettomuuden merkkinä. Fergusonin asukkaat ovat protestoineet useiden päivien ajan iskulauseinaan "Hands up, don't shoot!" ja "Stop police brutality!".

Haluamme osoittaa tukemme Fergusonin asukkaille vaatimalla loppua rasistiselle poliisiväkivallalle. Poliisi kohdistaa Yhdysvalloissa "stop-and-search"-käytäntönsä erityisesti mustaan väestöön. Viime vuoden tilastojen mukaan Fergusonin 5384 pysäytyksestä 4632 kohdistui mustiin. Jännitettä lisää se, että Fergusonin 53:sta poliisista 50 on valkoisia, ja kaupungin väestöstä yli 60% on mustia.

Vaadimme:

- konkreettisia toimia etnisen profiloinnin ja poliisiväkivallan lopettamiseksi

- kauan jatkuneen poliisin militarisaation purkamista

- aitoa mielenosoitusvapautta

- syyllisiä vastuuseen teoistaan

Vaikka Brown olisi vastustanut poliisia, hän ei olisi ansainnut tulla ammutuksi. Vaikka hän olisi hetkeä aiemmin ryöstänyt kaupan - kuten poliisi väittää - hän ei olisi ansainnut kuolla. Vaikka hän ei olisi ollut "hyvä nuori", joka oli menossa yliopistoon, kuten uutisissa on korostettu, hän ei olisi ansainnut luoteja.

Lopetetaan rasistiset hallinnan keinot kaikkialla maailmassa!

Black lives matter!

* * * * * *

Kokoonnumme klo 17 Havis Amandalla (Helsingin Kauppatori), josta mielenosoitus lähtee liikkeelle klo 17:30 määränpäänään Yhdysvaltain suurlähetystö (Itäinen Puistotie 14 A)

* * * * * *

Tapahtuman järjestävät
Antirasismi X -verkosto ()

A-ryhmä ( & )

Add new comment

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

8 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

8 years ago
1