Add new comment

Kerätään yhdessä Aleksei Sutugan vapauttamiseen vaadittu takuusumma!

 

Antifasisti ja Autonominen Toiminta-järjestön jäsen Aleksei “Sokrat” Sutuga on viettänyt jo yli vuoden tutkintavankeudessa Butyrkan vankilassa Moskovassa. Rikostutkijat ovat tahallaan pitkittäneet vankeutta – esitutkintaa tehtiin vain pidätyksen ensimmäisten 2-3 kuukauden ajan, mutta tapauksen oikeuskäsittely ei ole vieläkään alkanut. Muodollisesti Sutugaa syytetään “huliganismista”, tappelusta äärioikeistolaisten vartijoiden kanssa antifasistisen konsertin aikana joulukuussa 2011. Mutta “Ekstremismin vastaisen keskuksen” poliisit eivät kiistä, että he pyrkivät lähettämään Aleksein vankileirille koska hän on antifasistisen liikkeen aktiivinen osanottaja.

Aleksein seuraava vangitsemisoikeudenkäynti tulee olemaan kesäkuun 20. päivän tienoilla. Hänen vanhempansa pyrkivät keräämään sitä ennen takuusumman vapauttamsita varten, mikä kuitenkin pitää kerätä jo ennen kun tuomari tekee päätöksen siitä sallitaanko vapauttaminen takuita vastaan. Aleksei tuskin voisi päästä kotiarestiin tai vapaaksi ilman takuita, koska hänellä ei ole virallista pysyvää asuinpaikkaa Moskovassa. Aleksein vanhemmat pyrkivät keräämään lainaksi miljoona ruplaa (25 000 euroa), tai ainakin puolet tästä summasta, jotta Aleksei pääsisi vapaaksi oikeudenkäyntiä odottamaan. Summa palautetaan lainaajille sen jälkeen kun takuusumma on palautettu vanhemmille oikeudenkäynnin jälkeen.

Aleksein äidiltä voi kysellä lisätietoja: sutu6000-аt-gmail.com

Helsingin Anarkistinen Musta Risti (AMR) pyrkii keräämään Alekseille Suomesta 2000 euroa. Jos olet kiinnostunut osallistumaan keräykseen, ota yhteyttä osoitteeseen amr_hki <> anarkismi <d> net.  

Aleksei Sutuga AMR-Helsingin vankilistassa

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

8 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

8 years ago
1