Add new comment

A-ryhmän toimintaa vuonna 2014

Anarkistien kuulee usein esittävän utopistisen kuuloisia visioita siitä, kuinka meille kaikille reilumpi maailma voisi toimia. Mutta miten siihen päästään? Mitä tekee anarkistinen ryhmä 2010-luvun Suomessa?

A-ryhmän toiminnan voi katsoa menneen vuonna 2014 entistä järjestäytyneempään, määrätietoisempaan ja tavoitteellisempaan suuntaan. Jo vakiintuneena toimintana voidaan pitää Häiriöitä-luentosarjaa, jolle kutsutut luennoitsijat puhuvat kahden viikon välein ulkoparlamentaarisista ja antiautoritaarisista projekteista, ideoista ja tapahtumista eri puolilla maailmaa. Vuonna 2014 saavutettiin Häiriöiden kaikkien aikojen yleisömenestys, luennolla jonka aiheena oli yhteisöviljely ja jota oli paikan päällä kuulemassa yli 70 henkeä. Kaikki luennot lähetetään myös verkkoon, josta niitä voi seurata suorana tai katsoa tallenteena jälkikäteen. Osaa luennoista on katsottu verkossa sadasta kolmeensataa kertaa.

Vakiintunutta toimintaa on myös käsissäsi oleva Sytyke-lehti. A-ryhmä suunnittelee ja julkaisee lehteä hierarkiattomasti ja kaikki halukkaat antiautoritaarit ovat päässeet kirjoittamaan tai kuvittamaan lehteä. Sytykkeen visio on olla helppotajuinen ja ajankohtainen anarkistinen julkaisu, joka esittelee A-ryhmän kulloisiakin projekteja, toimintaa ja kannanottoja. Sytykettä on jaettu vuonna 2014 noin 7000 kappaletta erilaisissa tapahtumissa ja suoraan kadulla. Lehti on vuoden aikana alkanut ilmestyä noin joka toinen kuukausi.

Vakiintuneen toiminnan lisäksi A-ryhmä järjesti vuonna 2014 Pakkasukko Putinia vastaan -festivaalin YYA-verkoston kanssa, osallistui useisiin mielenosoituksiin, mm. Helsinki Priden pinkkimustaan blokkiin ja mielenosoituksiin Gazan sotaa ja Kobanen kansanmurhaa vastaan. Ryhmä osallistui myös muiden anarkistien järjestämiin mielenosoituksiin vappuna ja itsenäisyyspäivänä. Lisäksi ryhmä järjesti itse yhdessä YYA:n kanssa mielenosoituksen Ukrainan sotaa vastaan ja Antirasismi X:n sekä Varis-verkoston kanssa solidaarisuusmielenosoituksen Fergusonin poliisiväkivaltaa vastaan.

A-ryhmän vuoden suurimmat bileet olivat 0 % Porvari -bileet tammi– ja lokakuussa. Bileissä esiintyi sekä kotimaisia että ulkomaisia räppäreitä ja niissä kävi satoja ihmisiä. Suurten keikkojen lisäksi ryhmä on järjestänyt noin kerran kuussa pienempiä bileitä, joissa osassa on kuultu livemusiikkia ja osassa musiikkitarjonnasta ovat vastanneet dj:t.

Ryhmän vuoden näkyvin kampanja kohdistui Palmian yhtiöittämistä ja siitä seuranneita poliittisia vääntöjä vastaan. A-ryhmä sai paljon medianäkyvyyttä ilmoittaessaan pysäyttävänsä rikkuribusseja yhdessä muiden anarkistien kanssa Rautatientorilla ammattiliitto JHL:n ilmoittamana lakkopäivänä syyskuussa. Aktio onnistui ja sitä jatkettiin performatiivisilla Palkkaorjamarkkinoilla muutamaa viikkoa myöhemmin Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksen aikana.

Vuoden viimeinen iso kampanja vaati suoraa demokratiaa ja yleiskokousta Helsingin yliopistolle. Aihetta käsiteltiin Häiriöitä-luennoilla sekä Sytyke-lehdessä.

A-ryhmän toiminta on kasvanut ja mukaan tulee jatkuvasti uusia ihmisiä. Ryhmä tekee avauksia, joita kukaan muu ei tällä hetkellä suomalaisessa politiikassa tee. A-ryhmän visiona on olla jatkossakin helposti lähestyttävä, avoin anarkistinen ryhmä, joka tuottaa niin analyysiä kuin suoraa toimintaa. Tervetuloa mukaan!

Kirjoitus on julkaisut alun perin -lehdessä.

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

6 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

6 years ago
1