P { margin-bottom: 0.08in; }A:link { }
Osman Evcan vastustaa auktoriteetteja lajisorron vastaisena anarkistina ja on ollut eri vankiloissa jo 23 vuotta keskeytyksettä. Osman Evcan on tukenut eläintenvapautuskamppailua anarkistina vuodesta 2003 alkaen. Hän on ollut meille nimi, joka vaatii äänekkäästi täyttä vapautta valtion ja kapitalismin luomia ekologista tuhoa, nälkää, köyhyyttä, verilöylyä ja sotatoimia vastaan.
Osman Evcan on hiljattain sijoitettu Kandıra Kocaeli F-Tyypin vankila No 1:een, mitä ennen hän on ollut melkein kaikissa Turkin vankiloissa vastarintansa takia, eikä hän ole koskaan nöyrtynyt kokemansa systemaattisen ja loppumattoman uhkailun edessä. Osmanin ja kaikkien poliittisten vankien perustavanlaatuisin ja elämälle tärkein oikeus saada haluamaansa ja ruokavalionsa mukaista terveellistä ruokaa on torpattu vankilanjohdon toimesta oikeusministeriön tiedon ja ohjeistuksen mukaisesti. Osman Evcan voitti 43:n päivän nälkälakollaan vuonna 2011 oikeuden kaikille vegaani-kasvissyöjävangeille saada vegaanista kasvisruokaa vankilassa ja tämä vahvistettiin lainsäädännössä. Osman otti askeleen eteenpäin tässä taistelussa viime keväänä ja meni uudelleen nälkälakkoon, tällä kertaa 33 päiväksi 26. kesäkuuta asti, jolloin hänen vaatimuksensa saada tuoreista kauden kasviksista tehtyä vegaaniruokaa sekä vegaanisia ruokatarvikkeita vankilan ulkopuolelta menivät läpi.
Iäkkyydestään ja nälkälakkojen takia kovia kokeneesta kehostaan huolimatta Osman jatkaa tänä päivänä taisteluaan ja vastarintaansa avatakseen vapaan tilan kaikille hänen jälkeensä tuleville vegaani-, kasvissyöjä- ja poliittisille vangeille ilman pelkoa samoista uhrauksista joita hänen piti tehdä. Marraskuun vaalien jälkeisessä, AKP:n islamilaisen fasismin hegemonian hyväksymässä, Turkin alueen sortavassa ilmapiirissä Osman Evcankin sai osansa kun häneltä otettiin pois kaikki taistelemalla saadut vegaaniruokaoikeudet ja -edut. Syy 10.11. 2015 uuden nälkälakon aloittaneen Osmanin jatkuvaan huonoon kohteluun ja oikeuksien polkemiseen on selvä: hänen anarkistinen ajatusmaailmansa ja käytöksensä, joita autoritäärinen väkivalta ja epäoikeudenmukaisuus ei pysty hiljentämään.
Me aiomme mennä Kocaeli No.1 -vankilan eteen osoittamaan solidaarisuuttamme ja tukeamme Osman Evcanille ja hänen intensiiviselle vastarinnalleen. Me aloitamme kampanjan ilmoittaaksemme että Osman Evcan ei ole yksin vankilan muurien takana määrittelemättömän mittaisessa nälkälakossaan, jonka tarkoitus on saada takaisin täydet vegaaniruokaoikeudet. Me kutsumme kaikkia anarkisteja, eläinoikeusihmisiä ja täyden vapauden puolesta taistelevia yksilöitä osoittamaan solidaarisuuttaan vastarinnalle, jota luutuneet konservatiiviset poliittiset voimat yrittävät passivoida, ja protestoimaan valtioiden järjestäytyneitä kidutusyksiköitä, vankiloita, vastaan. Me kehotamme teitä korottamaan ääntä!
Me kutsumme kaikkia tovereitamme eri puolilla Turkkia ja koko maailmaa, niin eläin- kuin ihmisoikeusliikkeessä, pitämään erilaisia aktiota Turkin vallanpitäjien edustustojen edustalla. Mahdollisuuksia on katumielenosoituksista kauppakamareilla ja suurlähetystöilla protestoimiseen ja tietenkin kaikkeen mitä itse ikinä haluat tehdä solidaarisuuden ja tuen osoitukseksi!
Nyt on aika toimia! Osoitamme mieltämme 5.12. 2015 Kocaeli Kandira F-tyypin vankila nro 1:n edessä vaatien vegaaniruokaa Osman Evcanille!
ABC Istanbul
abcistanbul[A]riseup.net
Turkinkielinen teksti: http://sosyalsavas.org/2015/11/aclik-revindeki-anarsist-yoldas-osman-evcan-icin-kandiraya-gidiyoruz/
Englanninkielinen käännös jonka perusteella on suomennettu: http://www.brightonabc.org.uk/campaigns.html#10
Add new comment