Leikkaukset ovat tulonsiirto köyhiltä rikkaille

Hallitus kaavailee massiivisia leikkauksia erilaisiin palveluihin ja yhteiskunnan tukiin. Tarkoitus on leikata mm. päivähoidosta, koulutuksesta, eläkeläisten asumistuesta, kehitysavusta ja lääkekorvauksista. Harhaanjohtavasti nimetty ”yhteiskuntasopimus» ajaa mm. työajan pidennystä. Sata tuntia työajan pidennystä on Suomessa 115 000 henkilötyövuotta. Jos uutta työtä ei synny, tämä määrä ihmisiä tulee laittaa kortistoon, jotta viiden prosentin tuottavuuden kasvu saavutettaisiin. Hyvätuloisille nämä «talkoot» ovat vapaaehtoiset.



Työajan pidennys ja työntekijöiden irtisanomiset tuottaisivat arviolta noin 4,5 miljardin tulonsiirrot työntekijöiltä työnantajille. Samaan aikaan hallitus on valmis sijoittamaan asehankintoihin 10 miljardia euroa – saman verran, kuin hallituksen kymmenen vuoden säästötavoite.



Hallitus aikoo huojentaa perintöveroa ja lisätä kotitalousvähennystä, molemmat uudistukset lisäävät hyvätuloisten käyttövaroja. Näiltä osin hallitusohjelma ei siis ole säästöohjelma, koska sekä tulot että menot

vähenevät.  Hallitus ei tee säästö- eikä elvytyspolitiikkaa vaan luokkapolitiikkaa, koska samanaikaisesti säästetään köyhiltä ja "elvytetään" siirtämällä rahaa keskituloisille ja rikkaille. Sopimukseksi ei myöskään voida nimittää mitään, missä toinen osapuoli yksin sanelee ehdot ja kiristää toisen suostumaan.



Julkisten menojen kasvattaminen ei ole meille mikään itseisarvo. Ikuinen talouskasvu on mahdottomuus, ja luonnonvarojen rajallisuuden vuoksi elintasosta on ennen pitkää tingittävä.



Mutta mitä rajallisempia ovat resurssit, sitä tärkeämpää on että kaikki saavat niitä tasapuolisesti. Uuden hallituksen uudistukset ovat täysin päinvastaisia, ne vievät köyhiltä ja antavat keskituloisille ja rikkaille.



Emme suostu sopimukseen, jonka tavoitteena on luokkaerojen kasvattaminen, köyhimpien sortaminen ja työntekijöiden oikeuksien polkeminen. Emme hyväksy valtion asemenojen rahoittamista heikoimmassa

asemassa olevien kustannuksella.



Hallitus on päättänyt kokeilla kepillä jäätä. Jos tämä menee läpi, mikä tahansa tulee menemään. Tätä vastaan on järjestäydyttävä, ja tämän lehden sivuilta löydät ohjeita siitä kuinka se on mahdollista.



Ei yhteiskuntasopimukselle!

Loppu luokkaerojen kasvattamiselle!

Loppu leikkauspolitiikalle!

Kaadetaan hallitus, yhteistetään kaikki!




- A-ryhmä

A-ryhmä osallistuu 22.8. suurmielenosoitukseen leikkauspolitiikkaa vastaan. Kokoontuminen klo 14:00 Kaisaniemen puistossa, marssi lähtee klo 15:00. A-ryhmä osallistuu mielenosoitukseen ensimmäiseen blokkiin koulutusleikkauksia vastaan.

Add new comment

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

9 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

9 years ago
1