Häiriöitä-luentosarja: Matkalla kohti vallankumousta – kokemuksia Istanbulista


Helsingissä 22. syyskuuta Uuden Ylioppilastalon Kupolissa, Mannerheimintie 5 B 7. Kerros. Ruokaa tarjolla 16:00 luento 16:30. Kuinka Gezi-puiston rauhanomaisesta valtauksesta päädyttiin valtavien väkijoukkojen liikkeeseen? Miltä kaikki näytti ruohonjuuritasolla?

"Viikonlopun aikana Istanbulin kadut ovat täyttyneet sekä poliisiväkivallan että hallituksen vastaisista, anarkistisista ja yleistä herjaa tekevistä graffiteista. Pankkien seiniä on maalattu, rakennustyömaita, mainostauluja ja kioskeja tuhottu, kaduilla tulee vastaan poltettuja autoja ja liikkeellä on tuhansia ihmisiä ympäri
vuorokauden."

Keskeltä kapinoivaa Istanbulia itsensä löytänyt aktivisti kertoo kokemuksistaan sekä Turkin yhteiskunnallisesta tilanteesta nyt. Luennon on tarkoitus avata niitä ulottuvuuksia, joita mediaa seuraamalla on hankala
saavuttaa, ja pohtia myös mielenosoitusten taustalla vaikuttaneita syitä. Lisämausteensa Turkin tapahtumiin tuo sen kulttuurisesti mielenkiintoinen sijainti islamilaisen ja eurooppalaisen maailman välissä, joka vaikuttaa
poliittisen elämän lisäksi ihmisten arkeen. Ristiriidat ilmestyivätkin – kuten lopulta kaikkialla - monimutkaisen verkon sattumanvaraisessa solmukohdassa.

Häiriöitä on avoin sarja luentoja ja keskustelutilaisuuksia yhteiskunnan, filosofian, historian, talouden ja vastarinnan risteyskohdissa.

Tiedämme jo, ettemme voi enää elää kuten ennen, mutta emme tiedä miltä tulevaisuus näyttää. Toiset tarrautuvat menneisyyteen, me haluamme ainoastaan ymmärtää sitä. Ja alkuarvon pieni häiriö voi johtaa järjestelmän
aivan toisenlaiseen tilaan.

Häiriöitä-luentojen puhujat ovat suomalaisia ja kansainvälisiä antiautoritäärisiä tutkijoita ja aktivisteja. Luentoja voi seurata myös internetissä (reaaliaikaisesti ja tallenteena) osoitteesta
http://bambuser.com/channel/A-ryhma.

Tilaisuudet järjestää yhteistyössä Helsingin Yliopiston A-ryhmä ja AutOp. Ohjelma on osanottajien itsensä luoma, jos haluat osallistua tai ottaa yhteyttä muuten vain, kirjoita osoitteeseen a-ryhma@riseup.net.

Avtonom.org/A-ryhma

Tapahtuma facebookissa: https://www.facebook.com/events/389020561226805/

 

Add new comment

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

9 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

9 years ago
1