Ei lasta eikä paskaa

Sytykkeen toimittaja kuului useiden vuosien ajan Vasemmistonuoriin, kunnes tajusi ettei vallankumousta saavuteta lautakuntapaikkoja kalastelemalla. Nykyisin toimittajamme sporttaa anarkismia.

 

Olin 15-vuotias kun kiinnostuin ensimmäistä kertaa ympäröivästä yhteiskunnasta. Kotikaupunkiini Turkuun junailtiin toriparkkia, jolla halutaan ohjata autokansan ostovoima keskustan näivettyviin ostoskeskuksiin. Poliittinen avainkokemukseni oli 500 hengen mielenosoitus, joka metelöi kaupungintalon ulkopuolella kun sisällä päätettiin kaikkien yhteisistä asioista. Toriparkki meni läpi kokoomus- ja demariäänin.

Mielenosoitus oli siitä merkittävä kokemus että nyt ensimmäistä kertaa tajusin etten ole yksin ajatusteni kanssa vaan että meitä on muita samanlaisia, joita nykymeno ei viehätä. Muistan nähneeni mielenosoituksessa niin Vasemmistonuoria, vihreitä kuin kommunistejakin. Sitä ennen en tiennyt että kommunisteja oli enää edes olemassa. Päätin ottaa selvää, mistä tässä kaikessa oli kysymys.

Seuraavana syksynä kävin paikallisen Vasemmistonuorten osaston uusien illassa. Paikalla oli paljon yliopisto-opiskelijoiden näköistä porukkaa ja silloinen puheenjohtaja Dan Koivulaakso puhumassa Ilmianna pomosi -kampanjasta. En sanonut juuri sanaakaan, mutta lähdin paikalta mukana Vasemmistonuorten pahvisia mukinalusia, joita käytin myöhemmin kirjanmerkkinä. Vaikka ajattelin olevani vasemmistolainen, Vasemmistonuorten toiminta ei heti vaikuttanut sellaiselta, johon haluaisin lähteä mukaan. Ajattelin olevani liian nuori ja tietämätön lähteäkseni mukaan poliittiseen toimintaan.

Toimettomuuteni ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä poliittisen kodin etsintäni johti minut talonvaltaajien pariin. Olin nähnyt talonvaltausaiheisen valokuvanäyttelyn, josta mieleeni jäi erityisesti yksi kuvateksteistä, joissa kehotettiin ”olemaan oman elämänsä päähenkilö, ei pelkkä sivustakatsoja”. Ajatuksessa oli jotakin voimaannuttavaa, sillä jo seuraavana torstaina olin mukana kokouksessa jossa puhuttiin siitä mikä talo vallattaisiin seuraavaksi. Ensimmäistä kertaa tapasin anarkisteja ja tutustuin konsensuspäätöksentekoon. Monet talonvaltaajista olivat suoraan sanottuna melko pelottavan näköistä porukkaa ja kokoukset vaihtelevan sekasortoisia. En taaskaan saanut sanaa suustani. Jatkoin kuitenkin kokouksissa käymistä, sillä alkuvaikeuksista huolimatta tuntui, että talonvaltausskenessä oli vallalla tekemisen meininki. Asioista ei vain puhuttu vaan ongelmiin puututtiin suorasti. Näin siinä potentiaalia, vaikka toiminta olikin melko hajanaista ja epäjohdonmukaista.

Talonvaltaustoiminnassa oli mukana paitsi anarkisteja, myös Vasemmistonuoria. Liityin itsekin järjestöön saamieni ystävien myötävaikutuksesta. Jälkikäteen ajateltuna se saattaa tuntua ristiriitaiselta, mutta tuolloin ajattelin, ettei toiminta Vasemmistonuorissa poissulje ruohonjuuritason aktivismia. Kuten järjestön tunnus kuului: ”Vasemmisto nuoret toimii niin kaduilla kuin kabineteissa.”

Talonvaltaustoiminta oli sikäli ”epäpoliittista” ettei siihen liittynyt sen suurempaa poliittista analyysiä tai ideologista pohdintaa, vaikka mustia lippuja toki kannettiin ja valtauksilla oli jaossa Takku.netistä tulostettuja pamfletteja. Valtauksilla pyrittiin saamaan autonominen kulttuurikeskus, ja tässä apuna käytettiin niin valtauksia, mielenosoituksia, kadunvaltauksia kuin kaupungin kanssa neuvotteluakin.

Vasemmistonuorten toiminta taas koostui lähinnä vaalikampanjoinnista, bileiden järjestämisestä ja kokoustamisesta. Olin lyhyen aikaa paikallisjaoston lehden päätoimittaja. Siihen aktiivisuuteni Vasemmistonuorena kuitenkin päättyi, enkä koskaan halunnut mennä jäseneksi paikallisen ja alueellisen osaston hallituksiin. Oli järjestössä niitäkin joita tittelit ja vastuutehtävät kiinnostivat. Huomasin nopeasti, että järjestössä oli superaktiiveja joille oli kasaantunut suuri määrä edustustehtäviä. Muut lähinnä peesasivat näitä poliittisia tähtiä ja työskentelivät heidän vaalikampanjoissaan. Käytännön organisointia hoiteli palkattu työntekijä ja muutamat ikääntyvät aktiivit.

En koskaan lähtenyt ehdolle mihinkään vaaleihin, vaikka tuntui imartelevalta kun kosiskeltiin. Silloin motiivini oli lähinnä se, että omien kasvojen ja persoonan myyminen olisi ollut liian kiusallista enkä olisi kehdannut näyttää naamaani kadulla. Mutta jo tuolloin alkoi tuntua siltä, ettei toiminta puoluepoliittisesti orientoituneessa nuorisojärjestössä vastannut ajatuksiani ja ihanteitani. Olin pitkään pitänyt vallankumousta tavoittelemisen arvoisena asiana, mutta vasta nyt aloin tajuta, mitä se oikeastaan tarkoittaa. Vallankumouksellinen toiminta on sellaista, joka ei pyri ainoastaan hienosäätämään olemassaolevaa järjestelmää vaan luomaan kokonaan uuden yhteiskunnan. Tässä tehtävässä lautakuntapaikkojen tavoittelu on epäolennaista. Olennaista on kehittää toiminnan tapoja, jotka innostavat ihmisiä luomaan uutta yhteiskuntaa omassa arjessaan. Tähän petyin Vasemmistonuorissa. Vaikka Paavo Arhinmäki oli valittu Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi ja ilmassa oli uudenlaista optimismia, mikään ei sittenkään muuttunut. Kasvot vain vaihtuivat.

On vaikeaa sanoa, milloin aloin olla anarkisti. Oliko se silloin kun ensimmäistä kertaa järjestin talonvaltausta? Silloin, kun luin Emma Goldmanin esseet repaleiseksi? Silloin, kun kävin ensimmäistä kertaa Tampereella Mustassa Pispalassa? Samaan aikaan kävin kuitenkin kiltisti äänestämässä ja luin kotona Liberoa. Lopullisesti vieraannuin Vasemmistonuorista vasta kun muutin Helsinkiin. Uudessa kaupungissa anarkistista toimintaa oli niin paljon, etten kokenut tarpeelliseksi mennä mukaan Vasemmistonuorten paikallisryhmään.

Kysymys poliittisesta identiteetistä on sittenkin toissijainen. Nimitykset ja ismit ovat suhteellisia ja tarkoittavat eri ihmisille eri asioita. Vain konkreettinen toiminta antaa niille sisällön, jolla on merkitystä. Kun liityin vuosi sitten A-ryhmään, ensimmäistä kertaa olin rauhassa itseni kanssa. Olen anarkisti, sillä toimin anarkistisesti, valtaa purkaen ja sitä jakaen. Aina anarkistinen toiminta ei vastaa ideaaleja, mutta ainakin anarkismiin on sisäänkirjoitettu pyrkimys purkaa vahingollisia hierarkioita.

A-ryhmässä koin tervetulleeksi sen, että toiminta oli järjestäytynyttä, tavoitteellista ja helposti lähestyttävää. Samat ominaisuudet veivät minut aikoinaan Vasemmistonuoriin, sillä kaverisuhteisiin perustuvat ja projektiluontoiset anarkistiryhmät eivät tarjonneet niitä. Toivottavasti nyt ja tulevaisuudessa anarkismi tarjoaa puitteet mielekkäälle toiminnalle, ettei jokaisen meistä tarvitse vuorollaan käydä puolueissa ja niiden nuorisojärjestöissä toteamassa, ettei niissä nyhjöttämällä saada aikaan lasta eikä paskaa.

 

Klaus Maunuksela

Add new comment

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

4 years ago
1
Антти Раутиайнен

Ukrainan tilanne on läpeensä synkkä. Ainoa asia mikä siinä on huvittanut minua on että natseja on mukana sotimassa rintaman molemmin puolin. Eli natsit tappavat toinen toisiaan. Tämäkään ei huvittanut minua enää sitten kun ymmärsin...

4 years ago
1