Häiriöitä-luento Su 17.1. Anarkiaa Suomessa vuonna 1917

Venäläisiä anarkisteja Suomessa 1917

Helsingissä sunnuntaina 17. tammikuuta, Uuden Ylioppilastalon Kupolissa, Mannerheimintie 5 B 7. Kerros.

Ruokaa tarjolla 16:00, luennon alku 16:30

Miten Venäjän vallankumous maaliskuussa 1917 vaikutti Suomessa? Miksi pörssitalolla mellakoitiin, ja miksi esivalta lopulta hajotti kansankokoukset elokuussa? Tämä on kertomus vuodesta, jona kaikki tuntui olevan mahdollista. Tilaisuus on toinen osa suomalaisen anarkismin historiaa käsittelevää luentosarjaa.

Häiriöitä on avoin sarja luentoja ja keskustelutilaisuuksia yhteiskunnan, filosofian, historian, talouden ja vastarinnan risteyskohdissa. Tiedämme jo, ettemme voi enää elää kuten ennen, mutta emme tiedä miltä tulevaisuus näyttää. Toiset tarrautuvat menneisyyteen, mutta me haluamme vain ymmärtää sitä. Ja alkuarvon pieni häiriö voi johtaa järjestelmän aivan toisenlaiseen tilaan.

Häiriöitä-luentojen puhujat ovat suomalaisia ja kansainvälisiä antiautoritäärisiä tutkijoita ja aktivisteja. Luentoja voi seurata myös internetissä (reaaliaikaisesti ja tallenteena) osoitteesta .

Tilaisuudet järjestää yhteistyössä Helsingin A-ryhmä ja AutOp. Ohjelma on osanottajien itsensä luoma, jos haluat osallistua tai ottaa yhteyttä muuten vain, kirjoita osoitteeseen .

Lapset ovat oletusarvoisesti tervetulleita kaikkiin A-ryhmän tapahtumiin! Häiriöitä-luennoilla on nyt myös tarpeen varalle erillinen huone siltä varalta että jotkut lapset väsyvät kesken kaiken. Lastenvaunut voi halutessaan jättää kuudennen kerroksen käytävään tai alakertaan.

Kupoli on esteellinen tila. Hissillä pääsee vain kuudenteen eli yhtä alempaan kerrokseen, josta eteenpäin pääsee vain portaita pitkin. .

Tilassa on kaksi erillistä, melko tilavaa unisex-vessaa, joita ei ole inva-wc-standardoitu. WC:n ja Kupolin välissä on portaat.

Seuraa A-ryhmän sivua () tai ryhmää () facebookissa, jos haluat pysyä ajan tasalla tulevista tapahtumista!

 

Add new comment

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

4 years ago
1
Антти Раутиайнен

Ukrainan tilanne on läpeensä synkkä. Ainoa asia mikä siinä on huvittanut minua on että natseja on mukana sotimassa rintaman molemmin puolin. Eli natsit tappavat toinen toisiaan. Tämäkään ei huvittanut minua enää sitten kun ymmärsin...

4 years ago
1