A-ryhmä pyrkii estämään kaiken metron korvausliikenteen tiistaina 23.9.

Aiomme estää metroa korvaavan bussiliikenteen, joka on HSL:n rikkuritoimintaa. Koska kuljettajat eivät ole työtaistelun piirissä, he eivät pysty yksin pysäyttämään liikennettä, vaan siihen tarvitaan kaikkien meidän apuamme. Tuomitsemme HSL:n pyrkimykset mitätöidä kuntatyöntekijöiden kamppailu palkkojen ja työolosuhteiden puolesta.

JHL:n Merja Ruotsalainen ilmoitti Helsingin Sanomissa JHL:n irtisanoutuvan toiminnastamme. Irtisanoutuminen oli odotettavaa, sillä aktio ei ole JHL:n järjestämä. Irtisanoutuminen ja tuomitseminen ovat kuitenkin eri asiat. Haluamme huomauttaa, ettei lakko kosketa pelkästään JHL:n jäseniä, vaan koko työväenluokkaa. Aktiossa on myös mukana JHL:n yksittäisiä, lakossa olevia jäseniä.

Tänään tulleen tiedon mukaan AKT:n kuljettajat eivät aio ajaa huomenna. A-ryhmän esiin nostamaa HSL:n rikkuriliikennettä. Metroja ja raitiovaunuja korvaavaa liikennettä ei AKT:n mukaan ajeta heidän kuljettajiensa toimesta, sillä "AKT ei hyväksy missään olosuhteissa sellaista työehtosopimusshoppailua, jossa työntekijöitä pyritään siirtämään yksipuolisesti työnantajan toimesta halvempien työehtojen piiriin yrityksen kannattavuuden parantamisen tai voiton maksimoimisen nimissä".

AKTn: tukitoimet ovat hieno esimerkki toimialojen rajat ylittävästä solidaarisuudesta. Yhdessä rintamassa työväki voittaa suuriakin kamppailuita. HSL ilmoitti yrittävänsä ajaa suurimman osan metroliikennettä korvaavista busseista esimiesvoimin. A-ryhmän ja joukon pääkaupunkiseudun anarkisteja aamulle kutsuma "Pysäytetään rikkuri-HSL"-tapahtuma tullaan järjestämään ja loputkin metroa korvaavasta liikenteestä estämään.

Olemme erittäin tyytyväisiä käänteeseen ja toivotamme kaikki tervetulleiksi Rautatientorin bussilaitureille ti 23.9. klo 8:00. Pysäytetään rikkuri-HSL!

A-ryhmä

Add new comment

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

6 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

6 years ago
1