Tue JHL:n lakkoa, älä mene töihin 23.9.

Helsingin kaupunginvaltuusto suunnittelee yhtiöittävänsä kunnallisia palveluita tuottavan liikelaitos Palmian. Yhtiöittämistä vastustaakseen Helsingin Julkisten ja hyvinvointialojen liiton osasto on ilmoittanut järjestävänsä ti 23.9.2014 lakon, joka toteutuessaan lamauttaa suuren osan Helsingistä.

Kaupunki tilaa Palmialta esimerkiksi siivous-, vartiointi- ja catering-palveluita ja Palmia tuottaa suurimman osan Helsingin kouluissa, päiväkodeissa ja vanhainkodeissa tarjottavasta ruoasta. Kaupungin päättäjät ovat järkeilleet, ettei yleishyödyllinen liikelaitos ole tarpeeksi tuottava. Palmian yhtiöittämisellä halutaan kohentaa kokoomusjohtoisen kaupungin taloutta, eli tuottaa enemmän voittoa kaupunkilaisten tarvitsemilla palveluilla.

Palmia on vain yksi esimerkki oikeistolaisesta yksityistämisvimmasta, jolla tavoitellaan pieniä menoja ja suuria voittoja. Kilpailuttaminen voi tuoda säästöjä ensimmäisenä vuonna. Pitkällä tähtäimellä siitä hyötyisivät kuitenkin vain suuret yksityiset yritykset, jotka hakevat itselleen lisää markkinoita. Yksityistämällä palveluita markkinat siirtyvät muutaman toimijan haltuun, jolloin nämä voivat alkaa säädellä hintatasoa. Päättäjät haluavat myös ideologisista syistä kilpailuttaa enemmän ja siirtää markkinaosuuksia globaaleille suuryrityksille kuten ISS, Sodexho ja G4S. Häviäjinä tässä ovat kaupunkilaiset, joiden käyttämien palveluiden hinta kohoaa ja taso romahtaa nopeasti.

Suurin osa Palmian noin kolmesta tuhannesta työntekijästä on matalapalkkaisia naisia, siirtolaistaustaisia sekä vajaakuntoisia muuhun työhön. Kilpailuttaminen ja yhtiöittäminen tapahtuisi heidän työehtojensa kustannuksella. Esimerkiksi siivoojien jo nyt liian pienet palkat uhkaavat alentua yli 10 prosenttia. Palmian yhtiöittämisen kannattajat väittävät, ettei vanhojen työntekijöiden asema heikkene. Asema heikkenee kuitenkin heti kun hävitään kilpailutus, käydään yt-neuvottelut ja todetaan irtisanomisperuste. Näin voi myös leikata vanhan työntekijän palkasta.

Porvareita tämä ei tietenkään liikuta, sillä he eivät joudu tekemään paskaduunia minimipalkalla. Mutta me joudumme. Me pesemme lattiat, hoidamme lapset, laitamme äitien ruoat, ajamme raitiovaunut. Me emme hyväksy suunniteltua yhtiöittämistä. Oikeistolaisen voitontavoittelun on loputtava ja kaupungin asioista tulee päättää kaupunkilaisten itsensä.

Emme kuitenkaan näe lopullisena ratkaisuna julkisia tai yksityisiä palveluita. Keskeinen kysymys on kapitalismi ja siitä johtuva yksityistämisvimma. Kapitalismissa voitontavoittelu on keskiössä, eivät ihmiset tai näiden tarvitsemat palvelut. Me aiomme muuttaa tämän.

Me ilmaisemme täyden tukemme JHL:n lakolle ja kannustamme muitakin liittymään lakkoon! Vain yhdessä rintamassa työväki on kyllin vahva vaatimaan loppua porvarien kestämättömälle politiikalle. JHL:n lakkoon osallistuu Helsingissä yli 9000 työntekijää. Kaupunginvaltuuston 85 jäsentä päättää loppupelissä Palmian asiasta. Emme hyväksy tällaista lumedemokratiaa, jossa pieni poliitikkojen eliitti päättää yhteisistä asioista.

Kehotamme kaikkia yleislakkoon yksityistämispolitiikkaa, epädemokraattista päätöksentekoa ja kapitalismia vastaan.

Me vaadimme:

- Palmia säilytettävä liikelaitoksena, loppu yksityistämiselle!

- Loppu kapitalistiselle voitontavoittelulle!

- Kaikkien työläisten yleislakko vastalauseena porvareiden riistopolitiikalle!

- Loppu lumedemokratialle, yleiskokous kaupunkilaisille!

A-ryhmä

A-ryhmä osoittaa lakkoilijoille solidaarisuutta osallistumalla lakkovartioihin.

 

Add new comment

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

8 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

9 years ago
1