Ystävyys-, Yhteistoiminta- ja Avunantoverkosto (YYA)

Ystävyys-, Yhteistoiminta- ja Avunantoverkosto (YYA) edistää rauhanomaista yhteiseloa Suomen ja Venäjän asukkaiden välillä tukemalla vallankumousta Venäjällä (ja miksei Suomessakin).

Talvella 2012-2013 Free Pussy Riot Helsinki, Helsingin Anarkistinen Musta Risti, A-Ryhmä ja muut aktivistit järjestivät yhteistoimintaa Pjotr Silajevin puolesta. Keväällä 2013 järjestettiin mielenosoitus edellisen vuoden toukokuun 6. päivän tapahtumien vuoksi Moskovassa vangittujen puolesta, ja tehtiin muitakin aktioita.

Pjotr Silajev on Suomesta turvapaikan saanut venäläinen kirjailija, joka vangittiin Espanjassa elokuussa 2012 Venäjän Interpolille välittämän pidätysmääräyksen perusteella. Elokuun lopussa Silajev vapautettiin odottamaan karkotusoikeudenkäynnin tulosta, mutta käsittely venähti puolen vuoden mittaiseksi. Lopulta karkoituksesta luovuttiin vasta helmikuussa menestyksekkään tukikampanjan jälkeen.

Talvella ja keväällä 2011 - 2012 suurin protestiliike sitten Neuvostoliiton hajoamisen keräsi kymmeniä tuhansia ihmisiä Venäjän kaduille. Jonkin aikaa vallanpitäjät sietivät liikettä. 6. toukokuuta 2012, päivää ennen Putinin virkaanastujaisia, aloitettiin vaalivilpin vastaisen liikkeen murskaaminen.

Rauhanomaisen mielenosoituksen kulku estettiin. Seuranneessa yhteenotossa ainakin 40 mielenosoittajaa haavoittui ja kiinniottoja tehtiin yli 600. Osalle määrättiin saman tien lyhyitä, muutamien päivien tai viikkojen vankeusrangaistuksia järjestyslain nojalla. Varsinainen opposition kukistaminen alkoi 27. toukokuuta, kun "mellakointiin osallistumisesta"epäiltyjä mielenosoittajia alettiin pidättää. Ensimmäisenä otettiin kiinni anarkisti Aleksandra Duhanina, ja tällä hetkellä tutkintavankeudessa, kotiarestissa tai maanpaossa on yhteensä ainakin 28 epäiltyä.

Syytetyt edustavat lähes kaikkia Venäjän opposition poliittisia suuntauksia. Suuri osa heistä on aivan vastikään politisoituneita ihmisiä, ja osallistuivat ensimmäisiin mielenosoituksiinsa talvella 2011-2012. He ovat täysin satunnainen otos mielenosoittajia, jotka ovat joutuneet vallanpitäjien koston kohteiksi ilman omaa syytään.

Toisinajattelua vastaan hyökätään Venäjällä monella rintamalla. Uutta “homoseksuaalista propagandaa” vastustavaa lakia käytetään seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavia kansalaisjärjestöjä vastaan. Kansalaisjärjestöjä pakotetaan rekisteröitymään “ulkomaalaisiksi agenteiksi” ja antifasisteja vangitaan uusnatsien todistuslausuntojen perusteella. Jotkut Venäjän valtion toimenpiteistä tuomitaan Euroopan valtiojohdon tasolla, mutta minkäänlaisia todellisia painostustoimia Venäjää vastaan ei ole suunnitteilla – Euroopan riippuvaisuus Venäjän raaka-aineista on liian suuri. Lisäksi painostaminen valtionjohdon tasolla helposti vain edistää Venäjällä edelleen yleistä juoksuhautoihin kaivautumisen mentaliteettia. Sen vuoksi pyrimme toimimaan Venäjän toisinajattelijoiden hyväksi ruohonjuuritasolla, luomaan suoria yhteyksiä aktivisteihin ohi valtiollisten tahojen ja tukemaan vapautta kaikin tavoin.

Tällä hetkellä Ystävyys- Yhteistoiminta- ja Avunantoverkoston (YYA) toimintaan osallistuvat Free Pussy Riot Helsinki, Helsingin Anarkistinen Musta Risti ja A-ryhmä. Toivotamme tervetulleeksi kaikki ryhmät ja yksityishenkilöt jotka ovat kiinnostuneita venäläisten aktivistien tukemisesta anti-autoritäärisessä hengessä ilman johtajia ja rajoja!

Verkostoon saa yhteyden sen facebook-sivun kautta: https://www.facebook.com/YYAverkosto

Tai sähköpostitse sen osanottajaryhmien kautta:

Free Pussy RIot Helsinki: freepuzzyriothelzinki (ät) gmail (dot) com

A-ryhmä: a-ryhma (ät) riseup (dot) net

Helsingin Anarkistinen Musta Risti: amr_hki (ät) anarkismi (dot) net

 

 

Add new comment

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

5 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

5 years ago
1