Helsingin Anarkistisen Mustan Ristin julkilausuma toukokuun 2. päivän tukikonsertista ja kansallisbolshevismista

Helsingin Anarkistinen Musta Risti järjesti tukikonsertin Helsingissä toukokuun 2. päivä, jossa esiintyivät Liquid Sisters, Suspiria,  Mare And The Corpse-Eyed Toads, Celibat ja Kombinator. Kolme viimeistä yhtyettä ovat Venäjältä ja niiden jäsenistö on osittain sama.    Konsertin jälkeen kävi ilmi, että osa venäläisten yhtyeiden jäsenistä tukee kansallisbolshevismia, ja paikalliset järjestäjät peruivat konsertin joka oli tarkoitus järjestää Turussa seuraavana päivänä.    On melko typerää haukkua siirtolaisia jos olet siirtolaisten luona yötä, mutta mitäpä muutakaan voi odottaa kansallisbolshevikeilta.    Kunnioitamme täysin Turun järjestäjien päätöstä peruuttaa konsertti siellä, ja pahoittelemme vierailleiden yhtyeiden näkemyksiä Helsingin konsertin yleisölle. Emme olisi antaneet näille yhtyeille mahdollisuutta esiintyä jos olisimme tietäneet niiden jäsenten näkemyksistä. Emme halua tukea kansallisbolshevismia millään tavalla.   

Helsingin Anarkistinen Musta Risti 

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

9 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

9 years ago
1