Vain vähemmistö Britannian poliittisesta eliitistä haluaa eroa EU:sta. Kansanäänestys oli neuvoa-antava, eikä erohakemuksen ole helppo läpäistä parlamentin alahuoneen käsittelyä jos se sellaiseen alistetaan. Konservatiivipuolue ei välttämättä edes onnistu valitsemaan brexitia kannattavaa puheenjohtajaa ensi lokakuussa. Jos se siinä epäonnistuu niin saarivaltion matka ulos EU:sta hyytyy alkuunsa. Tämä olisi demokratian tappio, mutta Iso-Britanniassa, kuten kaikissa muissakin maissa, valta on edustajilla eikä kansalla.

Olen yllättynyt, että nyt brittejä työntävät ulos kärkkäimmin Tusk, Juncker, Schulz ja Rutte. Nelikko on ilmeisesti kyllästynyt Iso-Britannian integraatiohaluttomuuteen, ja tiedostaa että kuningaskunta on joka tapauksessa toinen jalka ulkona yhteisöstä ja haroo kaikkia uudistuksia vastaan, vaikka erohanke nyt kaatuisikin. Jos ero nyt onnistuu, ansio siitä ei kuulu yksinomaan Cameronille ja briteille vaan myös tälle nelikolle.

Mikäli erosopimus saadaan aikaan ja siitä järjestetään uusi kansanäänestys, voi tulos olla erilainen kun tällä kertaa jo siksikin, että ikärakenteen vuoksi leave-äänestäjiä kuolee parissa vuodessa 2-3 kertaa enemmän kuin stay-äänestäjiä. Sitä en osaa ennustaa antaisivatko muut EU-maat tuolloin enää brittien ottaa takaisin eroilmoituksensa.

Miksi Brexit voitti?

En odottanut brexitin voittavan, mutta ei se minulle yllätyskään ollut. Tiedän miten brittimedia uutisoi EU:sta, tabloidilehdistö haukkuu siellä EU:ta enemmän kun se Suomessa pelottelee kansaa Putinilla.

Suurin osa tutuistani ja kavereistani on ollut äänestystulokseen pettyneitä, mutta mielestäni äänestykselle on annettu merkityksiä joita sillä ei ole. On tietysti valtava takaisku, että siirtolaisuus oli suurimpia yksittäisiä tyytymättömyyden syitä, ja että oikeiston agenda hallitsi brexit-keskustelua. Pelkkä siirtolaisvastaisuus ei kuitenkaan olisi mitenkään riittänyt voittoon, mukana oli myös turhautumista EU:n massiiviseen byrokratiaan, nettomaksajan rooliin ja kansallisen suvereniteetin haikailua. Viimeiset ratkaisevat prosenttiyksiköt olivat arvatenkin haista vittu-äänestäjiä, jotka vain halusivat protestoida tämänhetkisen pääministerin persoonaa vastaan.

Vasemmiston piiristä on esitetty, että tulos kertoo vasemmiston vieraantuneen työväenluokasta, ja siitä että tarvitaan sosiaalisempaa Eurooppaa ja EU:n demokratisointia.

Sosiaalisempi Eurooppa tarkoittaa kuitenkin todennäköisesti lisää tulonsiirtoja maiden välillä, ja näissä tulonsiirroissa ovat todennäköisesti maksajina rikkaiden jäsenmaiden (kuten Suomen ja Iso-Britannian) veronmaksajat. EU-projektin kehittäminen varmaankin edellyttäisi sitä että työväenluokka saataisiin tämän idean taakse. Suomessa demarien äänestäjäkunta ei perinteisesti ole ollut erityisen innoissaan edes maan sisäisistä tulonsiirroista alueiden välillä. Erityisesti rahaliiton säilyttäminen edellyttäisi ylijäämien tasaamista, eli rahaa niille maille joiden vaihtotase EU:n sisällä on miinuksella.

Mitä EU:n demokratisoimiseen tulee, se edellyttää syvempää integraatiota, joka edellyttää jälleen enemmän tulonsiirtoja ja vastaavia mekanismeja. Ylipäätänsä ihmiset kiinnostuvat demokratiasta vasta sitten, kun he kokevat ettei järjestelmä aja heille tärkeitä asioita. Demokratia sinänsä kiinnostaa vain harvoja.

Suvereenin kansallisvaltio ei mielestäni ole mitään yksikäsitteistä oikeistohapatusta, vaikka ei olekaan minun kuppini teetä. Kaikkien maiden sosiaalidemokraatit ovat kannattaneet sitä vielä 100 vuotta sitten. Briteille kyse on tietysti myös haikailua menetetyn imperiumin perään. Oma tuntumani on että vain Venäjällä katkeruus menetetystä mahti-asemasta on yhtä laajaa. Briteissä pitää vain vilkaista lavuaarin järjettömiä hanoja tajutakseen kuinka vaikeaa on saada englantilaiset ymmärtämään, ettei brittiläinen imperiumi ole tulossa takaisin.

Brexit ja siirtolaisuus

Valtiomyönteinen vasemmisto ei historiallisesti ole ollut yksikäsitteisen myönteinen vapaata liikkuvuutta kohtaan. Nykytilanteessa sen vastustaminen vahvistaa mielestäni vain oikeistopopulisteja. Mutta Siirtolaisuus britteihin on ollut EU:n itälaajenemisen jälkeen huomattavaa, lähes joka vuosi tulijoita on ollut yli 200 000. Tulijoita oli paljon odotettua enemmän. Monella työläisellä on varmasti ihan omakohtaista kokemusta lisääntyneestä kilpailusta työmarkkinoilla. Erityisesti heikosti koulutetuilla, koska koulutetutkin tulijat joutuvat yleensä aloittamaan työuransa vähän koulutusta vaativissa töissä. Eikä pidä olla taloustieteilijä ymmärtääkseen, että jos työn tarjonta kasvaa jollain sektorilla kysyntää nopeammin, niin palkat laskevat ainakin väliaikaisesti.

Työn tarjonnan lisääntyminen on varmasti hyödyttänyt taloutta kokonaisuutena, mutta samalla tuloerot ovat kasvaneet. Vaikka EU-siirtolaisuus on varmasti hyödyttänyt myös pienituloisia ja heikosti koulutettuja, kokemus siitä että siirtolaisuuden taloudelliset hyödyt eivät ole jakaantuneet tasan ei ole lainkaan yllättävä.  

Vapaa liikkuvuus on paitsi perusoikeus, myös tärkeää Euroopan taloudelliselle kehitykselle. Mutta jos kantaväestön työväenluokka halutaan saada tukemaan vapaata liikkuvuutta, pitää kenties huolehtia siitä että se saa osansa vapaan liikkuvuuten luoman talouskasvun hedelmistä esimerkiksi julkisten palveluiden tai tulonsiirtojen muodossa.

Jos brexit toteutuu, mitä se käytännössä tarkoittaa?

Uskon että Lontoon pörssin ja punnan romahdus jäävät väliaikaisiksi. Manner-euroopan pörssit putosivat enemmän, jo alkumetreillä tuli selväksi kuka kärsii brexitistä enemmän. Luulen että britit tulevat pärjäämään EU:n ulkopuolella ihan hyvin, Norjakin pärjää. Häviäjiä ovat ennemminkin muut EU-jäsenkaat. Joko rikkaiden maksuosuudet kasvavat tai köyhät saavat vähemmän rahaa, todennäköisesti molemmat.

EU:n taloudellinen ydin on mielestäni vapaakauppa ja yhteisvaluutta. Näistä vain ensimmäinen koskee brittejä, eikä se häviä mihinkään jos sitä ei tarkoituksellisesti romuteta. Liberalismilla on brittien politiikasta niin tiukka ote ettei se tule tapahtumaan lähiaikoina.

Kolmas EU:n taloudellisen ytimen kompontentti voisi olla veroparatiisien ja verokilpailun estäminen. Tässä ei kuitenkaan ole vielä päästy mihinkään. Mikäli britit eroavat, ei tulla koskaan pääsemäänkään, koska Lontoo tulee haalimaan kaikki EU:n pimitetyt pääomat ja rikkaat eläkeläiset. Irlanti on pärjännyt erinomaisesti kannibalistisella verokilpailulla muiden EU-maiden kustannuksella, ja britit pystyvät tähän vielä paremmin. Pitkällä aikavälillä verokilpailun ja ”pääoman lakkojen” suitsiminen olisi kaikkien etu, mutta lyhyellä aikavälillä ero EU:sta voi hyödyttää brittejä paljonkin. Lisäksi britit pääsevät erotessaan halutessaan irti EU:n ilmastopolitiikasta, sekin tuottaa paikallisia etuja lyhyellä aikavälillä vaikka lopulta kaikki häviävät.

Brexitin toteutuessa Skotlannin itsenäistyminen vaikuttaa todennäköiseltä, mutta Skotlanti on aika pieni siivu brittien taloudesta. Poliittisesti Skotlannin eron merkitys on suurempi, koska sosiaalidemokraattisen Skotlannin häipymisen jälkeen vasemmistolla ei enää olisi mitään sananvaltaa brittien politiikassa.

Pohjois-Irlannin erosta puhuvat eivät tunnu tietävän alueesta mitään. Pohjois-Irlanti voi erota vasta kun nationalistit ovat saavuttaneet enemmistön demografisen siirtymän vuoksi. Katolista enemmistöä on ennustettu jo tälle vuodelle, mutta kaikki katolilaiset eivät ole nationalisteja. Nationalistien voitto eroamisäänestyksessä ajaisi Pohjois-Irlannin sisällissotaan. Tämä mahdollistaisi erilaisia  fantasiaskenaarioita. Mikäli Irlannin tasavalta rientäisi puolustamaan nationalisteja verilöylyltä, tukisiko EU interventiota? Uskon ja toivon, että Pohjois-Irlannin nationalistit ymmärtävät etsiä muunlaisen ratkaisun kuin kantansa junttaamisen enemmistöpäätöksellä.

EU-kriittisyys on nyt pysyvästi oikeistolla

Kun Pohjoismaissa päätettiin EU-jäsenyydestä 90-luvulla, ei-leirin mobilisaatiosta huolehtivat lähinnä vasemmistolaiset. EU-kriittiselle oikeistolle ei haluttu antaa sananvaltaa, Suomessa ei-kampanjan iskulause oli ”Ei EU:lle – kyllä maailmalle”.

Sittemmin oikeisto on ominut EU:n vastustuksen itselleen kaikkialla, mikä on mielestäni säännönmukaista. Separatismi (jota liikkeet eroamisen puolesta myös tavallaan eroavat) on nykyään miltei kaikkialla rikkaiden ja etuoikeutettujen liikehdintää. Liga Nord edustaa Italian pohjoisen rikkaita alueita, Espanjassa Baskimaa ja Katalonia ovat rikkaimpia alueita. Skotlanti ja Pohjois-Irlanti ovat poikkeuksia tästä, mutta ensimmäisen asukaskohtaisen kansantuotteen ero brittien keskiarvoon on mitätön. Jälkimmäisen separatismi on erikoistapaus, se liittyy kansanryhmien väliseen kahtiajakoon.

Valtiomielisen vasemmiston ainoa perspektiivi on mielestäni demokraattisempi ja sosiaalisempi Eurooppa, mikä tarkoittaa myös kasvavaa integraatiota. Rikkaissa pohjoisissa jäsenmaissa työväenluokan voittaminen tämän linjan taakse on haastavaa, koska se tarkoittaa kasvavia jäsenmaksuja. Ei kuitenkaan mahdotonta, mistä todistaa vihreiden kasvava kannatus. Vihreät ovat johdonmukaisesti ajaneet lisääntyvää integraatiota myös Suomessa, mutta en tiedä ymmärtävätkö he, että tämän hyödyt eivät automaattisesti jakaudu tasan. Ehkä tämän vuoksi vihreillä on toisinaan vaikeuksia saada ääniä vähiten koulutetuilta ja vähiten tienaavilta. Tuntemani helsinkiläiset vihreät myös vetävät säännöllisesti itkuraivareita maalaiskuntien valtionosuuksista. Yllättyisin jos he eivät suhtautuisi samalla tavalla kun pitää laittaa enemmän massia vaikkapa Romanialle tai Bulgarialle. 

Itse en tiedä onko EU:sta mahdollista tehdä muuta kuin nykyinen liike-elämän etua ajava byrokraattinen hirviö. En kuitenkaan usko, että paluu kansallisvaltioihin olisi mikään vaihtoehto, vaikka eurosta luopuminen voi olla välttämätöntä. Valtiollisella vasemmistolla ei kuitenkaan ole muita vaihtoehtoja kuin ajaa syvempää yhteistyötä ja integraatiota, oli se mahdollista tai ei. EU:n vastustaminen on nyt pysyvästi niiden käsissä joita kiinnostavat vain omat rahat ja lyhyen tähtäimen edut. 

Antti Rautiainen